Lisää uusi kommentti

Urheilupuiston tekojää käyttöön joulukuun alussa

(Keski-Espoon Sanomat 5/2012, 9.12.2012)

Keski-Espoon urheilupuiston uudistaminen pääsi toden teolla vauhtiin viime kesänä, kun nykyinen nurmikenttä poistettiin. Samalle paikalle rakennetaan keinonurmikenttä sekä sen yhteyteen jäähdytyslaitteisto - käytännössä siis tekojää. 

- Tekojäärata on käyttövalmis. Sitä testataan vielä, mutta luistelemaan pääsee itsenäisyyspäivän tienoilla, summaa tämän hetken tilannetta Espoon liikuntajohtaja Martti Merra.
 
Tekojään myötä Keski-Espoossa pääsee luistelemaan alkutalvesta pitkälle kevääseen. Kenttä on ainoastaan yleisessä käytössä, eli luistelemaan pääsee aina. Valot ovat päällä niin aamuisin kuin iltaisin, luistella voi näillä näkymin iltakymmeneen saakka.
 
Ensi vuoden alussa aloitetaan huoltorakennuksen rakentaminen. Tulossa on runsaan 500 neliön kokoinen huoltorakennus. Rakennukseen tulee kuusi pukukoppia suihkutiloineen, kioski, 30-neliöinen klubitila ja huolto- ja sosiaalitiloja työntekijöille.
 
- Valmista pitäisi olla vuoden kuluttua näihin aikoihin. Talonrakennustöitä viivästettiin jotta vierekkäin ei olisi samaan aikaan kahta työmaata, toteaa liikuntatoimen rakennusmestari Paul Ekblad.

Tulossa myös leikkipuisto, pikkukenttiä ja suorituspaikkoja yleisurheilijoille

 
Käynnissä olevien rakennustöiden lisäksi Espoon kaupungin tekninen keskus on käynnistänyt Keski-Espoon urheilupuiston puistosuunnitelman laatimisen. Suunnitelma käsittää urheilupuiston sekä pohjoisen puolella osan Kirkkojärvenrannan puistoaluetta. 
 
Ensi kesänä alueelle rakennetaan ulkoilureitit, jonka jälkeen kulkemaan pääsee vaikka aluetta myllätään vielä tulevina vuosina. Niin sanotun vanhan tekonurmikentän ympärille kaavaillaan niin pikkukenttiä kuin kuntoilupaikkoja.
 
Suunnitteilla “miniareena” eli tekonurmipohjainen pikkukaukalo jossa voi pelata vaikkapa jalkapalloa tai sählyä. Niin ikään alueelle kaavaillaan juoksuratoja, pituushyppypaikkaa ja kuulantyöntörinkiä. Nykyistä skeittipuistoa ehostetaan, ja tulossa on myös kuntolaitteita. Rantalentopalloilijoita ja koripalloilijoitakin muistetaan. 
 
Ihan pienimpiäkään ei unohdeta - urheilupuiston yhteyteen on tulossa myös leikkipuisto.
 
Tony Hagerlund
 

 

Minimaalinen editori (Suodatettu HTML, kuvien lataus palvelimelle ei sallittu, <!--break--> ei toimi)

  • Sallitut HTML-tagit: <p> <br> <a> <em> <strong> <u> <img>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Ei editoria (Selkokielinen teksti, ei HTML:ää, <!--break--> ei toimi)

  • HTML-merkintää ei sallita.
CAPTCHA
Tämä on visuaalinen varmenne, joka esitetään lomakkeen automatisoidun käytön estämiseksi. Ole hyvä, klikkaa "En ole robotti" -ruksia ja sen jälkeen tarvittaessa ratkaise tehtävä. Vasta sen jälkeen voit lähettää tämän lomakkeen nappia painamalla.

Rajaa sisältöä

Esim. 4.2024