Lisää uusi kommentti

Kadonnut Espoo: Karamalmin liikennepuisto

Tervetuloa kadonneiden espoolaisten paikkojen maailmaan. Karamalmista, Keran juna-aseman läheltä, Nokian uuden pääkonttorin vierestä löytyi ehkä noin 20 vuotta sitten hylätty liikennepuisto. Keväällä 2017 tämä valitettavasti jyrättiin uuden puiston tieltä. Tein työtä sen eteen että liikennepuistosta säilytettäisiin edes osa - vaikkapa liikenneympyrä - uuden puiston keskellä, mutta tässä epäonnistuin.

Tässä on kuva liikennepuistosta toukokuulta 2017. Edessä on samainen liikennepuisto, tosin tämä kuva on pohjoiseen ja yllä oleva itään. Purkutyöt ovat käynnissä.

Tämä kuvasarja aloittaa myös uuden kokonaisuuden: kadonnut Espoo. Esittelen paikkoja jotka ovat muuttuneet, mutta joissa on vielä jäljellä jotain vanhasta. Esimerkiksi purettuja kartanoita joiden pihapiiristä on säilynyt osia.

Mutta millaista täällä oli ennen. Tässä on kaksi kuvaa Hiltusen suvun kotialbumeista. Kiitos ja kumarrus siitä, että saan niitä käyttää tässä yhteydessä. Tämä on leveimmältä kohdalta, eli vasemmalla on huoltorakennus ja taaempana pohjoinen sisäänkäynti.

Tämän kuvan sijainnista en ole ihan varma. Tässä on silta, ja alueen itäreunalla virtaa puro. Eli luultavasti tämä on alueen itäreunalta, aika pohjoisesta, ja tuossa oikealla näkyy "pohjoiskaarre". Saatan palata vielä tähän, konsultoin muun muassa isääni (joka opetteli täällä kuulemma tupakoimaan).

Itse olen täällä pyöräillyt apupyörien kera pikkunaskalina. Yhdessä mutkassa sain vahvan flashbackin siitä miten mutkassa piti pitää oma linja kun opettelee pyöräilemään ja pitää vältellä vastaantulijoita. Joskus 80-luvun alussa täällä oli siis kuhinaa, paikat olivat kunnossa ja aurinko paistoi.

Liikennepuisto toimii murhapaikkana Leena Lehtolaisen dekkarissa Viattomuuden loppu. Murhapaikaksi ihan näiltä sivuilta bongattuna, puhuttiinkin asiasta. Kirjahyllyssäni on kyseinen teos omistuskirjoituksella "Kiitokset murhapaikasta." Jos poliisi tekisi joskus kotietsinnän, minulla voisi olla selitettävää. 

Julkaisin ensimmäisen kerran kuvia tästä liikennepuistosta keväällä 2014. Varsin pian minua haastateltiin YLEn Uudenmaan uutisiin ja Huvudstadsbladettiin. YLEn haastatteluun otin isänkin kertomaan millaista täällä oli 1960-luvulla. Kuvassa isä kuvaa YLEn toimittajaa joka kuvaa päiväkotiryhmää.

Toukokuussa 2015 olin täällä taas, nyt Länsiväylän toimittajan ja kuvaajan kanssa. Ja eikös paikan päälle saapunut taas samainen päiväkotiryhmä, jonka yksi hoitajista oli itsekin opetellut täällä lapsena pyöräilemään. Aletaan olla jo tuttuja.

Suojateitäkin löytyy.

Osa tästä alueesta on kaavoitettu toimitiloiksi, ja lähivuosina koko alue tulee uuteen kaavoitustarkasteluun. Olen lobannut sen puolesta, että tämä liikennepuisto säilytettäisiin joko osin tai kokonaan.

Olisihan se sääli jos jyrättäsiin hieno, vanha ja historiallinen leikkipuisto, ja laitettaisiin tilalle kumirouhetta ja 2000-luvun standardileikkipuisto. Alue on niin iso, että jopa tänne sisälle saisi keinuja ja pienemmän leikkipaikan pienemmille lapsille. Miksi purkaa vanhaa jos ei ole pakko? 

Täydennys toukokuussa 2017: Alue on purettu, aina ei voi onnistua. Sääli.

Paikalinen koulu järjestää täällä kuulemma syksyisin Haloween-juhlia. Ettekös näekkin sielunne silmin miten tästä saa komeanpelottavan kujan.

Spiraalissa sai lapsena harjoitella pyöräilyä kapealla väylällä.

 

 

Kuvia syksyltä, paria vuotta aiemmin

 

Liikennepuiston pohjoispuolella on pientaloja. Muutoin lähellä ei ole (vielä) liiemmin asutusta.

Paikan päälle pääsee Karaniityn kautta. Ainakin Google Mapsissä liikennepuisto on mukana kartassa.

Allekirjoittanut Keran alueesta.

Muualla Kerasta

 

Kadonnut Espoo

Kadonnut Espoo -sarjassa esittelen paikkoja ja rakennuksia joita ei enää ole. Lähteinä usein museot tai Finna-arkisto. Kannattaa tutustua myös Espoon historia -kokonaisuuksiin.

 

 

Rajaa sisältöä

Esim. 10.2024