Olet täällä
Lisää uusi kommentti
Karamalmin liikennepuisto kuntoon
Keran teollisuusalueen vierestä Karamalmista löytyy liikennepuisto - tai oikeammin sen jäänteet. On siitä iloa vielä nykyäänkin, lähistön lapsille puisto tarjoaa jännittäviä leikkipaikkoja ja vadelmasatokin on kuulemma roima.
Huippuhetkinään 1960-luvulla liikennepuistossa on ollut lainattavia polkuautoja ja pyöriä, huoltorakennus, osa-aikainen vartiointi ja ulkohuussi. Vielä 1980-luvullakin puisto oli käytössä: vaikka lainattavia polkuautoja ja -pyöriä ei enää ollut, nurmikot leikattiin ja pusikot siistittiin. Yli puolen hehtaarin kokoisena liikennepuisto oli kooltaan Suomen suurimpia, ellei peräti suurin.
Vajaan kolmenkymmenen vuoden ajan liikennepuisto on saanut rapistua. Virallisesti kyseessä ei ole enää aikoihin ollut hoidettu puisto, joten siellä liikutaan omalla vastuulla.
Liikennepuistojen idea on antaa mahdollisuus harjoitella liikennekäyttäytymistä. Espoossa on noin 200 asukas- ja leikkipuistoa. Kyllä yhden niistä teemana voisi olla liikenne.
Karamalmin liikennepuiston sijainti on samaan aikaan sekä syrjäinen että keskeinen. Ihan vieressä on vain pientaloja ja teollisuutta. Sen sijaan muutaman kilometrin säteeltä löytyvät Viherlaakso, Kilo, Leppävaara ja Kauniainen - eli Hämeenlinnan verran asukkaita.
Keran alueelle suunnitellaan 5000-15000 asukkaan asuinaluetta. Ehkä vuosikymmenen kuluttua hylätyn liikennepuiston alue on osa tiiviisti rakennettua kaupunkia. Keran alueen suunnitelmissa voitaisiin huomioida myös liikennepuisto - se voitaisiin kokonaisuudessaan tai osittain palauttaa alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa.
Tony Hagerlund
Espoon kaupunginhallituksen varajäsen (vihr)
Lisää aiheesta:
> Kuvia Karamalmin liikennepuistosta löytyy sivuiltani tämän linkin takaa.
> Allekirjoittanut YLEn haastateltavana aiheesta 15.5.2014