Olet täällä
Lisää uusi kommentti
Espoon saaret: Käärmesaari
Tervetuloa Helsingin ja Espoon rajoille, niukin naukin Espoon puolella sijaitsevalle Käärmesaarelle. Käärmesaari on molempien edellämainittujen kaupunkien yhdessä hoitama ulkoilusaari.
Aloitetaan tarina kuintekin saaren eteläreunalta. Kiersin saaren vastapäivään. Pääsette myös havainnoimaan suomalaista kesää. Voisi luulla että heinäkuun puolivälissä sää olisi suotuisa, ja kyllähän se sitä oli - muutaman hetken ajan.
Aika lähellä laituria, metsän suojassa, on grillikatos. Espoo on rakentanut saarilleen viime vuosina tämäntyylisiä kahdelta seinustata umpinaisia katoksia. Jos olisi sattunut käymään niin - tämä on täysin kuvitteellinen esimerkki - että sade olisi kastellut sinut ja kamerasi, niin tuossa tulen ja takaseinän välissä on hyvä kuivatella.
Onneksi sade väistyi, ja tuli kuvaamiselle otollisempi sää. Tässä saaren länsireunaa. eteläänpäin.
Etelärannalla on komeita kallioita ja toinen grillauspiste.
Emme olleet ihan ainoita hengailijoita
Tässä saaren länsireunaa, pohjoiseen katsoen. Taustalla Vehkasaari.
Tässä on maisemaa melko suoraan etelään. Kaukana siintävät käsittääkseni Länggrundet ja Korkeakumpu.
Nyt ollaan jo saaren itäreunalla. Taustalla siintää jo Lauttasaari.
Muutamissa kuvissa on sumeita kohtia. Yritin kovasti rajata niitä pois, mutta sateinen sää, kostea kamera ja vesitiivis pussi ovat huono yhdistelmä.
Joku romanttinen ulkoilija oli jättänyt minulle viestin.
Tätä rantaa on muuten Käämesaaressa 1092 metriä.
Sisämaassa ei tullut paljoa kierreltyä. Saarella on kuitenkin ihan kunnon metsää.
Muualla verkossa:
> Käärmesaaren yleissuunnitelma vuodelta 2009. Suunnitelma on osin toteutettu, esimerkiksi grillauspaikat on uusittu suunnitelman mukaisiksi.
Espoon ulkoilusaaret Espoolla on lukuisia hienoja ulkoilusaaria. Olen käynyt niissä kaikissa. Tästä pääset kokonaisuuteen Espoon ulkoilusaaret. |