Viime viikolla Saddam Hussein teloitettiin. Vanha mies talutettiin hirttolavalle, häntä solvattiin tovi ja hirtettiin. Kostohan siinä oli kyseessä, tosin tietyllä tapaa oikeutettu sellainen.

Kuolemantuomio on silti aina väärin. Ei ihmisen henkeä pidä riistää, se on vaan väärin. Siksihän Saddamkin oli tuomiolla – koska tappaminen on väärin.

Kuolemantuomioihin liittyy aina syyttömyyden mahdollisuus. Saddamin tapauksessa tästä tosin ei ole kyse. Syyttömiä ihmisiä on teloitettu, kuolemantuomioita odottavia on vapautettu. Kiinan yli tuhannessa vuosittaisessa kuolemantuomiossa on taatusti mukana poliittista oppositiota ja innokkaita demokratian kannattajia. Kuolema on lopullinen, sitä ei voi perua vaikka kuinka haluttaisiin.

Kuolemantuomio johtaa väkivallan kierteeseen. Hengen riistäminen on hyväksyttävämpää, kun julkinen valtakin niin tekee. Ei esimerkiksi Yhdysvallat ole kuolemantuomion seurauksena Eurooppaa turvallisempi – päinvastoin.

Lisäksi kuolemantuomio voi lisätä väkivaltaa. Tietyissä Yhdysvaltain osavaltioissa poliisin tappamisesta saa kuolemantuomion. Eli jos pankkiryöstäjä tappaa yhden poliisin, hänen on turha antautua. Vaihtoehtoina ovat enää onnistunut pako, tai kuolema. Sillä ei ole enää väliä montako ihmistä tappaa pakomatkalla.

Saddamin tapauksessa kaikki meni pieleen. Irakin nykyinen hallinto teki Saddamista juuri sitä mitä Saddam halusi olla – marttyyrin. Viimeisissä kuvissa näkyy kuinka entistä diktaattoria solvataan hetki ennen teloitusta. Saddam ei joutunut vastuuseen lukuisista muista teoistaan.

Minä olisin pitänyt Saddamin vangittuna. Häntä olisi syytetty kaikista kolmen vuosikymmenien hirmuteoistaan. Yksikään kivi ei olisi jäänyt kääntämättä. Entinen diktaattori olisi tuotu vankilasta kohtaamaan tekojaan yhä uudestaan ja uudestaan. Maailma olisi nähnyt vanhenevan entisen diktaattorin joka ei pääse pakoon tekojaan – ja kohtaa tekonsa vaikka haluaa ne unohtaa.

On ihmisiä, kuten Saddam Hussein, jotka eivät ansaitse elää. Ei heitä silti pidä tappaa.