Lisää uusi kommentti

Kadonnut Espoo: Vanha Albergan kartano

Vanha Albergan kartano, Leppävaara

Tervetuloa Etelä-Leppävaaraan. Loppuvuonna 1959 ryhdyttiin purkamaan Vanhaa Albergan kartanoa. Mutta äitienpäivänä samaisena vuonna pihalla paistoi vielä aurinko. Kuva lahjoituksena yksityisalbumista.

Kartano sijaitsi nykyisen Kehä ykkösen itäpuolella. Aika lailla samalle paikalle rakennettiin ammattikoulu, nykyinen Omnian oppilaitos. Vieressä on hieno kartanonpuutarha ja Perkkaan kappeli. Tämä kuva on Museovirastolta.

Mutta missä kartano sijaitsi? Tässä on Leppävaaran kartta vuodelta 1945. Vanha Albergan kartano on kuvassa oikeassa alareunassa, hieman vasemmalle ja ylös Bergansin B-kirjaimesta. Albergan uudelta kartanolta lähtenyt tie vei suoraan itään vanhan kartanon luo.

Vanhalta kartanolta luoteeseen eli kohden rukoushuonetta (Perkkaan kappeli) on muuten puutarha, joka on kunnostettu hienoon kuntoon. 

Tässä on kuva toisesta kulmasta, tällä kertaa Aalto-yliopiston arkistoista. Kartanon ylempi kerros oli edustustilaa - sen huomaa muun muassa isommista ikkunoista. Suurin osa kuvista tästä kartanosta on muuten 1950-luvulta. Huomaa, että kartano ei ollut enää priimakunnossa. Se palveli viimeiset vuosikymmenensä vuokra-asuntoina.

Nykyinen Albergan kartano, ns. Sokerilinna, valmistui 1870-luvulla. Alkuun se palveli kesähuvilana, mutta jossain kohtaa painopiste siirtyi vanhasta uuteen.

Tässä Espoon kaupunginmuseon arkistosta.

Sitten pari kuvaa vuokralaisista talon edessä, Espoon kaupunginmuseon arkistoista.

Vanhat talot tunnistaa muun muassa kivijalasta. Mitä uudempi talo, sen tasaisempi ja betoninen kivijalka. Vanhemmissa taloissa kivijalat on muurattu löyhemmin ladotuista ja erikokoisista kivistä.

Tässä on kuva Albergan kartanon tallista vuodelta 1976. Kuva Mikko Perkko, Espoon kaupunginmuseon arkistoista. Talli sijaitsi nykyisen kehätien länsipuolella.

Sitten siirrytään värien maailmaan. Tässä on käsittääkseni viimeinen kuva Vanhasta Albergan kartanosta. Edessä on jo työmaakoppi, ja ajankohta on kaiketi alkusyksy vuonna 1959.

 

Kadonnut Espoo

Kadonnut Espoo -sarjassa esittelen paikkoja ja rakennuksia joita ei enää ole. Lähteinä usein museot tai Finna-arkisto. Kannattaa tutustua myös Espoon historia -kokonaisuuksiin.

 

 

Rajaa sisältöä

Esim. 4.2024