Header

Lisää uusi kommentti

Espoon kulttuurilautakunnan ylimääräinen kokous 13.4.2021: Selvitys Viherlaakson kirjaston tilaneuvotteluista

Kavallinmäki 15.

Huomenna on kulttuurilautakunnan kokous, ainoana aiheena tilannekatsaus Viherlaakson kirjaston tilaneuvotteluihin. Olen odottanut tuleeko liitettä verkkoon, joten en ole blogannut tästä aiemmin. Sellaista ei enää luultavasti tule, vaan selvitys saadaan kokouksessa. Kuvassa on Kavallinmäki 15 kiinteistö, johon kirjastoa ehdotetaan siirrettäväksi.

Uutta tähän liittyvää tietoa ei ole. Kulttuurilautakunta saa selvityksen vuokraneuvotteluista (ja varmaan niiden kariutumisesta K-kaupan tilan osalta). 

Kiteytys tapahtuneesta: Viime vuoden lopulla Viherlaakson kirjastoa oltiin sulkemassa. Siihen ei suostunut kulttuurilautakunta, eikä myöhemmin myöskään valtuusto. Saatiin eurot uuteen kirjastoon. Viherlaakson keskustasta löytyivät päälle 400 neliön tilat vanhasta K-kaupan rakennuksesta. Näytti lupaavalta, kunnes viime kokouksessa sanottiin, että neuvottelut ovat katkenneet ja tarvitsisi mennä pienempiin ja vähän syrjemmässä oleviin tiloihin.

Tähän ei kulttuurilautakunta suostunut (yksimielisesti Verna Finströmin aloitteesta ja allekirjoittaneen kannattamana). Haluttiin, että ensimmäistä tiloista vielä neuvotellaan ja saadaan selvitys tähän ylimääräiseen kokoukseen.

Missä nyt ollaan?

Jos pääsy parempiin tiloihin olisi mahdollinen, varmaan siitä olisi jo kuultu. Joten epäilen, että saamme huomenna selvityksen siitä, miksi tilanne on mennyt niin kuin meni.

Jos saatu selvitys vakuuttaa eikä parempia vaihtoehtoja ole, niin olettaisin, että kirjasto päätyy Kavallinmäen tiloihin. Parempi kuitenkin olla kirjasto kuin olla olematta kirjastoa. Lisäksi on riski, että nyt tarjolla oleviin tiloihin tulisikin joku muu vuokralainen.

Jos taustoitus ei ole aukoton tai on vielä  epäselvyyksiä, niin asiaa piää vielä tarkastella uudelleen. Tämä runsaan puolen vuoden saaga Viherlaakson kirjaston tilojen ympärillä on kyllä ollut kummallinen. Alkuun kirjasto piti sulkea koska rakennus oltiin purkamassa. Sitten purkamisella ei ollutkaan kiire ja tarjolla oli kaksi tilaa, mihin kirjasto voisi muuttaa. Nyt niistä parempi ei olekaan tarjolla, ja jäljellä on kohtalainen vaihtoehto.

Katsotaan miten menee. Tässä on ollut kyllä kummallisia käänteitä kerrakseen. 

Itse näen ensisijaisena, että Viherlaakson alueella on kirjasto, ja että tilat ovat kunnossa. Jos parhaita tiloja ei voi saada, niin toiseksi parhaisiin on tyytyminen. Kavallinmäen tilat ovat pienemmät kuin toiset tarjolla olleet tilat, joten vastaavaa palvelua tässä ei saada kuin nykyisessä kirjastossa. Eli kaikin puolin nihkeästä kompromissista puhutaan.

On miten on, niin katse tulee pitää tulevaisuudessa. Tästä olen jo yrittänyt herättää keskustelua muun muassa Länsiväylän sivuilla. Viherlaaksoon tulee saada kunnolliset, pysyvät kirjastotilat 2020-luvun aikana.

Rajaa sisältöä

Esim. 6.2021