Olet täällä
Lisää uusi kommentti
Kadonnut Espoo: Tuomarilan VPK-talo
Tuomarilan VPK-talo on viimeinen Tuomarilan "kylänraitin" rakennuksista, joka oli edelleen jäljellä 2020-luvulla. Kaunis rakennus paloi purkukuntoon toukokuussa 2024. VPK-talo valmistui vuonna 1950. Alkuun esittelen kuvia siitä millainen rakennus oli, lopussa on kuvia tulipalosta.
Asemanpuoleisessa päässä toimi pitkään kioski. Rakensin tämän kokonaisuuden ensimmäisen vaiheen vuonna 2022 tilanteessa, jossa VPK-talo vasta aiottiin purkaa. Toukokuussa 2024 kirjoitin tämän osin uusiksi, koska rakennus paloi miltei maan tasalle.
Sisäpihan puolelta kuljettiin elokuviin. Vasemmalla oli sisäänpääsy, mutta ulos pääsi noista isommista ovista oikealta.
Tässä oli sali vuoden 2022 tilanteessa. Kävin täällä vierailulla toukokuussa 2022, Tuomarilan VPK:n aktiivien kutsusta. Kiitos siitä.
Harvoin kirjoitan Kadonnut Espoo -kokonaisuuttaa likimain kyynel silmäkulmassa, mutta nyt niin teen. Tämä talo ja oma historiani kun kietoutuvat vahvasti yhteen. Täällä kävin lapsena elokuvissa vanhempien ja myös isoäidin kanssa. Täällä kävin ensimmäistä kertaa yksin elokuvissa (se oli jännää). Täällä vanhin lapseni kävi ensimmäistä kertaa elokuvissa. Alakerran kaupoissa tuli käytyä koko 80-luvun ajan.
Olen asunut koko ikäni Espoossa. Todella monet minulle merkitykselliset paikat ovat joko muuttuneet tai sitten ne on tyystin purettu (kuten ala-asteeni Aurorassa ja Kirkkojärvellä). Muutos on useimmiten hieno asia, muttei aina, ja kaihoisaa se on joka tapauksessa.
Tässä on valkokangas, joka löytyi verhon takaa.
Reiät ylhäällä olivat aukkoja projektorille ja sen käyttäjälle. Vasemmalta tultiin sisään elokuviin.
Tässä lippukassa. Tuosta tiskiltä ostettiin lippuja elokuviin. Vasemmalla on ulko-ovi.
Tässä sali projektorihuoneesta katsottuna. Tilassa on ollut säilössä tavaroita eikä täällä ole pyöritetty elokuvia aikoihin.
Sittaattini parin vuoden takaa:
"Sitten surullisempiin asioihin. Tuomarilan VPK-talo tullaan purkamaan, kaiketi jo tämän vuoden aikana. En syytä asiasta yhtään Tuomarilan VPK:ta. Ei vapaapalokunta ole kiinteistösijoitusyhtiö, eikä varsinkaan riskikiinteistösijoitusyhtiö, On sääli, että Tuomarilan vanhan raitin viimeinen vanha rakennus puretaan, mutta olisi esimerkiksi Espoon kaupungin tehtävä hankkia vastaavia rakennuksia hoiviinsa ja pitää niistä huolta, jos niin halutaan. Tässä tapauksessa näin ei ole kuitenkaan haluttu toimia.
Lisäksi talo on päässyt huonoon kuntoon, ja se on ollut kylmänä. Eli siinä on myös kosteusvaurioita.
Tässä on linkki Espoon kaupungin sivuille, jossa esitellään mitä tontille on tulossa."
Purkamisen sijaan talo paloi toukokuussa 2024.
Elokuvateatterin sisääntulon takaa löytyvät kokoustilat ja myös pieni keittiö.
Sitten alakertaan. Tässä ovat kioskin tilat (olisikos ollut Kymppi-kioski).
Ulheilu Liljeströminn tilat talon keskellä. Pelasin lapsena jalkapalloa EBK:ssa, ja täältä haettiin pelivarusteita. Samoin täältä ostin armeijasta päästyäni palkkatuloillani pyörän, jolla pyöräilin töihin (Kilon päiväkotiin, myös purettu, kuvia löytyy Kadonnut Espoo -kokonaisuudesta).
Täällä saman liiketilan takahuone.
Tässä paloauton talli. Lattiaa kuulemma madallettiin parikymmentä vuotta sitten kun uusi auto ei mahtunut enää sisään. Käytössä tämä talli ei ole ollut vuosikymmeneen.
Sitten yllättävämpiin suuntiin. Yläkerroksessa on ollut aikoinaan kaksi asuntoa, jotka on myöhemmin yhdistetty. Tässä aula, minne on tultu alhaalta.
Huoneita ylhäällä oli muistaakseni neljä. Lisäksi pieni WC löytyi ylhäältä.
On talosta löytynyt myös suihku, ei tosin ihan kaikista viihtyisin sellainen. Kun laskeutuu alas kellariin, niin sieltä löytyy tämänkaltainen suihkupiste.
Mutta ei lopeteta kuvasarjan ensimmäistä vaihetta suihkukuvaan, vaan siihen minkä aika moni täällä alueella kasvanut ja asunut taatusti muistaa. Eli aseman suuntaan näkyvän Kino-valotalulun.
Tuomarilan VPK:n tulipalo 9.5.2024
Helatorstaina Tuomarilan VPK-talo syttyi alkuillasta tuleen. Tämä ja seuraava kuva ovat Mira Ekosen ottamia, kiiton niiden käyttöluvasta.
Ei kauaakaan, niin katto oli jo romahtanut.
Kävin itse paikan päällä yhdeksän maissa, ja tässä kohtaa rakennus oli jo pahoin palanut. Kuva siis omani.
Tässä Sara Hagerlundin kuva seuraavalta aamulta. Koko rakennus on romahtanut, poislukien savupiipppu ja kellarikerros.
Kadonnut Espoo Kadonnut Espoo -sarjassa esittelen paikkoja ja rakennuksia joita ei enää ole. Lähteinä usein museot tai Finna-arkisto. Kannattaa tutustua myös Espoon historia -kokonaisuuksiin. |