Olet täällä
Perhetyötä lastensuojelun sijaan
Eilisessä A-Studiossa (26.3.2012) käsiteltiin huostaanottoja. Kynnys puuttua lasten huonoihin olosuhteisiin on ajoittain liian korkea. Lapset tarvitsevat vakautta, mieluiten omien vanhempien huoltamana, mutta jos se ei toimi, niin sitten muuten.
Huostaanottojen määrä kasvaa vuosittain. Tämä nähdään merkkinä pahoinvoinnin kasvamisesta. Osaselitys voi olla se, että verrattuna parinkymmenen vuoden takaiseen esimerkiksi kotipalvelua ja muita "varhaisia tukimuotoja" ei käytännössä ole tarjolla juuri lainkaan.
Varhaisiksi tukimuodoiksi kutsutaan kaikkea sellaista jolla autetaan ennen kuin ongelma on kasvanut liian suureksi. Esimerkiksi lastensuojelun puolella näitä ovat perhetyö ja -tuki ennen kuin lastensuojelun tarvetta on, mutta myös vaikkapa tuki jonka avulla vanhemmat voivat vähentää päihteiden käyttöä.
Olettaisin että aika harva haluaa tai pyrkii olemaan huono tai piittaamaton vanhempi. Osa silti sellaiseksi päätyy. Tukemalla ja auttamalla ajoissa kaikki hyötyvät: niin lapsi, vanhempi kuin yhteiskuntakin.
Ennaltaehkäisyn ongelma on, että se häviää akuutille hädälle: "Miksi mitata kolesteroleja kun toinen kaipaa ohitusleikkausta?" Kun resurssit ovat rajalliset, satsataan sinne missä hätä on suurin.
Hyvä ennaltaehkäisy on osin uskon asia. Jos ennaltaehkäisy toimii, ongelma pienenee tai häviää. Taitamaton tilastojen tulkitsija päättelee, että ennaltaehkäisy on turhaa, koska ei ole enää ongelmaa mitä ennaltaehkäistä.
Edellistä logiikkaa vastaan voi taistella tarkastelemalla tilastoja vuosikymmenien päähän, tai tähyämällä kunnan ja maan rajojen yli.
Yhteiskunnan vinkkelistä tärkeintä on pohtia mitä voi tehdä. Mitä Espoossa sitten voitaisiin tehdä? Ensi syksyn budjettineuvotteluissa pyrin siihen, että perhetyön resursseja lisätään.
Kommentit
Olen 20 vuotta Espoossa