Vuoden, parin ajan on rummutettu, että nämä kuntavaalit eivät ole sote-vaalit. Ennenaikaista, sanon. Sillä nämä ovat mitä suurimmissa määrin myös sote-vaalit. Miksikö näin?

Ensinnäkin kunnat vastaavat entiseen malliin sosiaali- ja terveyspalveluista alkuvuoteen 2019. Puolitoista vuotta on pitkä aika.

Toisekseen, sote-muutos on vasta suunnitteilla. Lakia ei ole viimeistelty, sitä ei ole hyväksytty eikä tietenkään myöskään toimeenpantu. Toisin sanoen muutoksia voi vielä tulla, niin sisältöön kuin aikatauluun.

Kolmannekseen, yksi sote uudistuksen (kuntien kannalta) merkittävin vaihe on vielä edessä: henkilökunnan ja myös omaisuuden siirto. Esimerkiksi työpaikan yt-neuvottelut ovat aina iso asia, mutta jotenkin sote-uudistuksen Suomen historian suurimpiin yt-neuvotteluihin, joissa on mukana yli 200 000 työntekijää, suhtaudutaan sillä lailla että “hoidetaan joskus.”

Siirtymä täytyy hoitaa asiallisesti, skarpisti, reilusti ja henkilökunta huomioiden. Tässä epäonnistuminen merkitsee myös epäonnistunutta sote-uudistusta. Kunnat ovat tässä asiassa avainroolissa.

Neljännekseen, kunta on avainasemassa ennaltaehkäisyssä nyt ja tulevaisuudessa. Tässä on yksi tulevan mallin haasteista, hyvää ennaltaehkäisyä voidaan toteuttaa etenkin kunnan palveluissa (liikunta, ulkoilu, koulu, päiväkoti…), ja sen tuottamat taloudelliset hyödyt näkyvät maakuntien  budjetissa. Tässä on sovittavaa - miten kunnat voivat tukea entistä paremmin arkista liikuntaa ja hyvinvointia, ja miten maakunnat osallistuvat kustannuksiin.

Väitän siis, että nämä kuntavaalit ovat sote-vaalit siinä missä aiemmatkin kuntavaalit ovat olleet. Nämä vaalit ovat sitä kenties vielä enemmän, sillä nyt valittavien luottamushenkilöiden tulee johtaa muutosta - ja onnistua siinä.