Miten huomioida historia Espoon kaupunkisuunnittelussa?

Olen paljasjalkainen Espoolainen, ja olen julkaissut verkossa paikallishistoriikkejä esimerkiksi Espoon keskuksesta, Kirkkojärvestä, Kauklahdesta ja Kerasta. Lisäksi esimerkiksi Espoolaisia kartanoita ja huviloita on tullut kuvattua muutama kymmenen. Espoo on minulle tuttu, ja myös rakas. Vuosien ajan olen pyrkinyt siihen, että historia huomioidaan Espoon kaavoituksessa. Kiteyttää nyt miten mielestäni tulee toimia.

Tunnustetaan tosiasiat

Ensinnäkin, tunnustetaan se että Espoolla on pitkä ja monipuolinen historia. Löytyy joku viitisenkymmentä kartanoa, puoli kaupunkia on täynnä juoksuhautoja ja Nuuksiossa voi ihastella kalliomaalauksia.

Uusia asuinalueita suunniteltaessa tulee selvittää alueen historia ja ottaa se suunnittelun lähtökohdaksi. Tämän taktiikan avulla ei myöskään synny tilannetta jossa uusi suunnitelma olisi ristiriidassa historian kanssa - ei joudu valitsemaan jos toisessa on huomioitu toinen.

Kyse ei ole vain kuluerästä

Miltei aina kun puhutaan historian huomioimisesta, joku huudahtaa, että sehän voi maksaa. No, niin maksaa myös valokuva-albumi perheen kirjahyllyssä - halvemmalla pääsee jos ei ota kuvia saati sitten teetä niitä.

Eri aikakausia kerrostuneisuus luo kiinnostavaa kaupunkia. Kartano tai tehdas iltavalaistuksessa uuden asuinalueen keskellä on hienoa kaupunkiympäristöä. Surullisimmillaan ensin jyrätään vanha, ja sitten perustetaan brändityöryhmiä tehtäväksiannolla “mistä uudelle asuinalueelle identiteetti.” Lisäksi hyvin suunniteltu aiemman huomioiminen ei välttämättä lisää kuluja lainkaan. Ei hyvä suunnittelu ole automaattisesti kalliimpaa kuin huono suunnittelu.

Tehdään valintoja ajoissa

Historiallisten rakennusten yksi merkittävimmistä riskeistä on päättämättömyys. Jos ei tehdä päätöksiä - on se sitten suojelu tai purkaminen - rakennukset voivat olla tyhjillään vuosia tai vuosikymmeniä. Sitten koittaa se päivä kun peruste rakennuksen purkamiselle onkin sen huono kunto. Tämän tilanteen voi välttää päättämällä ajoissa.

Jo varhaisessa vaiheessa tulee linjata (etenkin suhteessa kaupungin omistamiin rakennuksiin)

1. Säilytetäänkö rakennus, pitäen se kaupungin omassa käytössä?
2. Säilytetäänkö rakennus, luovuttaen se muuhun käyttöön? Mielellään sellaiseen että se on laajemmin yleisön käytettävissä. Mutta parempi vanha kartano hyväkuntoisena yksityisomistuksessa, kuin puskutraktorin alla.
3. Puretaanko rakennus tai annetaanko sen rapistua?

Jos mitään ei päätä, se on usein purkupäätös. Esimerkiksi Wikbergin korjaamoa, joka on Turuntien ja Viherlaakson maamerkki, ei päätetty purkaa. Rakennus oli kaupungin omistuksessa vuosikymmeniä, siinä toimi yrittäjä mutta itse rakennukselle ei tehty käytännössä mitään. Kun rakennuksen suojelusta väännettiin kaupunginhallituksessa (olin varajäsenenä paikan päällä), niin vahvin peruste purkamiselle oli rakennuksen huono kunto. Joka oli siis kaupungin oman tekemättömyyden seurausta.

Vältellään hetken huumaa - ja omia fiiliksiä

Vanhoja rakennuksia puretaan tulkintani mukaan kolmesta syystä. Ne koetaan liian kalliiksi, ne ovat tiellä tai niitä pidetään rumia.

Kalleudesta puhuttiin jo aiemmin, ja eivät vanhat rakennukset ole tiellä jos ne otetaan huomioon jo varhain suunnittelussa. Jäljelle jäävät omat tunteet.

Aikoinaan Espoossa (ja muualla Suomessa) purettiin vanhoja kartanoita, ne koettiin rumiksi, tiellä oleviksi eikä yhtään moderneiksi. Keksittiin kaikenmoisia hupaisia perusteita kuten että Otaniemessä ei ole tilaa kartanolle tai parille.

Enää ei kartanoita pureta, lähinnä kauhistellaan mitä on tullut tehtyä. Sen sijaan delete-nappulaa halutaan painaa sotienjälkeisten teollisten rakennusten ja betonikauden ensimmäisen sukupolven kohdalla. Ja väitän, että kohta taas harmittaa. 

Tätä voi kutsua sukupolviharhaksi, jossa vanhempien ja isovanhempien rakentama koetaan huonoksi, ja sitä vanhempi hienoksi.

Espoossa paras esimerkki lienee kaupungintalo. Hieno vanha rakennus, josta monilla on ikävä mielikuva, mutta varsin harva on koskaan käynyt sisällä. Kyseessä on Espoon keskuksen komein virastotalo, ja yksi Espoon kaupungistumisen merkkipaalusta.

Hienon siitä saisi, ja purkaminen ja uuden rakentaminen maksaisi siinä missä remontointikin. Mutta jos historialle ei laita painoa, niin sittenhän se on vain kasa betonia uuden tiellä.

o o o

Loppuun kiteytyksenä:

• Tunne historia.
• Huomioi mennyt uuden suunnittelussa ja toteutuksessa.
• Valitsemattomuus on menneen sivuuttamista. 
• Varo sukupolviharhaa jossa puretaan edellisen sukupolven tekoja.

Välttelen perusteettomia vaalilupauksia. Mutta tämän voin lähestyvien vaalien hengessä todeta. Olen politiikassa aina huomioinut historian, ja tulen aina niin tekemään.