Header

Espoon keskustaa hyljeksitään

(Helsingin Sanomat 28.10.1999)
Espoo koostuu viidestä suuralueesta, jotka ovat Tapiola, Leppävaara, Matinkylä-Olari, Espoonlahti ja Espoon keskus. Kaikki edellä mainitut ovat asukasluvultaan vajaan kolmenkymmenen- ja viidenkymmenentuhannen asukkaan välillä. Espoon kaupungin strategiana on kehittää kaikkia viittä keskusta rinta rinnan.
 
Edellä mainituista Espoon keskus on kuitenkin ainoa suuralue, jolta puuttuu merkittävä osa peruspalveluista, keskeisimpinä uimahalli, lukio, kirjastorakennus (nykyinen kirjasto toimii Keski-Espoon koulun yhteydessä) ja ruotsinkielinen yläaste ja lukio. Kaikilla muilla suuralueilla nämä peruspalvelut on rakennettu jo ajat sitten ja osaa on jo peruskorjattukin.
 
Aikanaan kun 70- ja 80-luvuilla rakennettiin aluekeskuksia, Espoon keskus jäi aina jostain syystä nokkimisjärjestyksessä viimeiseksi. Pian koitti aika, jolloin uimahalleja ja muita kohteita ei enää voitu rakentaa pienimuotoisena ja kohtalaisen halvalla, asukasluku oli moninkertaistunut. Halvempaa oli jättää rakentamatta.
 
"Espoo käärii rahaa", otsikoi Helsingin sanomat 12. 10. esitellessään Espoon kaupungin budjettia. Huolimatta edellä luetelluista puutteista ainoa merkittävämpi Espoon keskustaa sivuava rakennuskohde on Muuralan terveyskeskuksen uudisrakennus. Espoon kaupungilla on nyt edessään muutamia hyviä vuosia. Jollei muita Espoon keskukselta puuttuvia peruspalveluita saada nyt rakennetuksi, niin koska sitten?
 
Voiko kaupungin talous rakentua sen varaan, että osalle asukkaista ei tarjota samoja palveluja kuin muille? Missään toisessa Espoon aluekeskuksista ei ole yhtä suurta puutetta palveluista kuin Espoon keskuksessa, silti kaupungin investoinnit sijoittuvat pääsääntöisesti muualle.
 
Kukaan ei ikinä kiistä Espoon keskuksen tarpeita, siltikään asialle ei tehdä mitään. Tuntuu siltä, että alueen rakennushankkeet ovat aina sijalla kolme tai neljä tulevissa investoinneissa. Tällä hetkelläkin monia hyviä suunnitelmia alueen kohentamiseksi on olemassa, mutta kaikille on ominaista pienimuotoisuus - ne eivät johda suuriin rakennushankkeisiin.
 
Vuodet vierivät, ja aina jostain tulee uusia projekteja, jotka kiilaavat Espoon keskustalaisten tarpeiden edelle. Leppävaaran vanhaa keskusta ei oltu vielä rakennettu, kun Espoon keskuksessa odoteltiin uimahallia ja kirjastoa. Leppävaaran uusi keskus on nyt rakenteilla vanhan viereen - ja me täällä Espoon keskuksessa odottelemme yhä uimahallia ja kirjastoa.
 
Tony Hagerlund
valt. yo
Espoo

Rent a cabin

Idyllic cottage for rent in Noux, Espoo. Located in the middle of Nuuksio National Park.

Read more!

Rajaa sisältöä

E.g., 04.2024