Tony Hagerlundin blogi

Vietin viikolla kaksi päivää Oulussa Sairaalapäivillä. Kaunis kaupunki ei ollut kauneimmillaan marraskuun tihkusateessa. Sairaalapäivillä paneuduttiin erikoissairaanhoidon ongelmiin ja tulevaisuuteen. Mieleenpainuvin puheenvuoro oli kuitenkin filosofinen pohdinta kunnallisten palveluiden luonteesta.

Sain eilisissä kunnallisvaaleissa 199 ääntä. Se on runsaat 80 enemmän kuin viime kunnallisvaaleissa neljä vuotta sitten. Kiitos.

Vihreillä meni hyvin niin Espoossa kuin maanlaajuisestikin. 11 valtuutetulla olemme Espoon toiseksi suurin valtuustoryhmä. Lisäystä tuli kahden valtuustopaikan verran. Onneksi olkoon valtuutetuillemme!

Huomenna on varsinainen vaalipäivä. Moni ystävä on kysellyt viime aikoina että jännittääkö. Olen hieman yllättynyt, sillä vastaukseni on ollut aina että ei.

Voi olla että vaaleista on jo sen verran rutiinia että ne eivät erityisesti jännitä. Lisäksi olen päämääräkeskeinen ihminen - ei minun jännittämiselläni ole mitään vaikutusta miten itsellä, Espoon Vihreidellä ja koko maan tasolla vihreillä vaaleissa menee.

Viime viikkoina Vihreät ehdokkaat ovat jalkautuneet kaduille ja toreille, olemme näkyneet eri puolilla pääkaupunkiseutua niin aamulla kuin illalla. Henki on hyvä ja tavoitteet ovat kohdillaan. Mutta Vihreiden lisäksi pääkaupunkiseutu on pullollaan itseään vihreiksi kutsuvia tai vihreiksi tekeytyviä.

Espooseen on viime vuosina rakennettu toinen toistaan näyttävämpiä kirjastoja. Ensin ovensa avasi Ison Omenan kirjasto ja sitten Leppävaaran kirjasto kauppakeskus Sellon yhteydessä. Ensi vuoden puolella aloittaa kauan kaivattu Keski-Espoon kirjasto kauppakeskuksen Entressen yhteydessä.

Kyseiset kirjastot ovat hienoja, ja Leppävaaran kirjasto onkin noussut pääkaupunkiseudun suosituimmaksi. Silti en Ison Omenan tai Leppävaaran kirjastoissa käydessäni voi olla pohtimatta onko jokainen neliö ja jokainen pitkä käytävä todellakin aivan välttämätön.

Kunnallisvaaliehdokkaista keskimäärin 70 % kannattaa Helsingin Sanomien mukaan vaalituen julkistamista etukäteen. Vihreillä luku on lähes 100 %. Itse kuulun totaalisen avoimuuden kannattajiin.

Kansainvälisesti verrattuna erikoissairaanhoito on Suomessa sekä korkealaatuista että huokeaa. Likimain kaikkialla muualla länsimaissa tehdään vastaavaa tai huonompaa - kalliimmalla.

Pääministeri Matti Vanhanen flirttailee perustulon kanssa, käyttämättä siitä tosin sen oikeaa nimeä. Hän ehdottaa eläkeläisille ruotsin mallin mukaista 650 euron takuueläkettä. Yksikään eläkeläinen ei jäisi alle tuon minimitulotason.

On se kivaa että olen jo kolmenkympin toisella puolella. Kaksikymppisiin ja sitä ikää lähestyvien harteille kun yhteiskunnan suunnalta asetellaan melkoisia paineita. Nuorten pitäisi valmistua nopeasti, työllistyä heti ja tehdä siinä samassa mahdollisimman monta lasta. Tämä tietysti tilanteessa, jossa yhteiskunnan tukea voisi vaikka vähentää tai ainakin niiden myöntämistä tiukentaa.

Muun muassa sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä (kesk.) on huolissaan alhaisesta syntyvyydestä. Ei siinä mitään, saahan sitä olla huolissaan. Yleisen patistelun sijaan sitä kuitenkin toivoisi konkreettista tukea - sekä rahaa että hallinnon aiheuttamien ongelmien purkamista.

Yhtä asiaa olen opetellut koko pienen kunnallispolitikkoelämäni. Miksi ihmeessä tiiviissä kaupungeissa on niin viihtyisää, mutta paljon väljemmissä lähiöissä voi tuntua että tila loppuu kesken?

Ensimmäinen vastaus on ilmeinen. Jos on rakennettu huolellisesti ja talot ovat persoonallisia, on kaupunkikuva moni-ilmeinen ja viihtyisä. Toinen liittyy autoihin, tai pikemminkin autojen puutteeseen.