Tony Hagerlund

Espoon koulut: Etelä-Tapiolan lukio

Etelä-Tapiolan lukio, Espoo.

Etelä-Tapiolan lukio löytyy Espoon Tapiolasta, melkoisen kulttuurikeskittymän keskeltä. WeeGee löytyy kirjaimellisesti samasta rakennuksesta, toisesta päästä.

Etelä-Tapiolan lukio, Espoo.

Etelä-Tapiolan lukio, Espoo.

Aulassa myös ruokaillaan.

Etelä-Tapiolan lukio, Espoo.

Etelä-Tapiolan lukio, Espoo.

Etelä-Tapiolan lukio, Espoo.

Etelä-Tapiolan lukio, Espoo.

Etelä-Tapiolan lukio, Espoo.

Etelä-Tapiolan lukio, Espoo.

Etelä-Tapiolan lukio, Espoo.

Etelä-Tapiolan lukio, Espoo.

Aina nurkassa istuessa ei ole pimeää. Ikkunoista näkyy aika metsäisiä maisemia – mikä on jännää kun ollaan keskellä tiiviisti asutettua Etelä-Espoota.

Etelä-Tapiolan lukio, Espoo.

Etelä-Tapiolan lukio, Espoo.

Etelä-Tapiolan lukio, Espoo.

Etelä-Tapiolan lukio, Espoo.

Etelä-Tapiolan lukio, Espoo.

Etelä-Tapiolan lukio, Espoo.

Etelä-Tapiolan lukio, Espoo.

Kolmanteen kerrokseen pääsee varsin industriaalia portaikkoa pitkin. Kaiteen verhoilu oli muistaakseni gepardinnahkaa.

Etelä-Tapiolan lukio, Espoo.

Ylimmässä kerroksessa on yksi iso sali, jossa pidetään muun muassa ylioppilaskirjoitukset. Näin muu toiminta ei häiriinny.

 

Etelä-Tapiolan lukio, Espoo.

Fysiikka ja kemia.

Etelä-Tapiolan lukio, Espoo.

Etelä-Tapiolan lukio, Espoo.

Koulukirjasto on käytävän varrella.

Etelä-Tapiolan lukio, Espoo.

Etelä-Tapiolan lukio, Espoo.

Etelä-Tapiolan lukio, Espoo.

Kuvaamataidon luokka on mukavan valoisa.

Etelä-Tapiolan lukio, Espoo.

Etelä-Tapiolan lukio, Espoo.

Etelä-Tapiolan lukio, Espoo.

Musiikkiluokkaan mennään aulasta.

Etelä-Tapiolan lukio, Espoo.

Etelä-Tapiolan lukio, Espoo.

Opettajanhuone ei ole kovinkaan iso.

Etelä-Tapiolan lukio, Espoo.

 

Espoon koulut

Olen Espoon kasvun ja oppimisen lautakunnan jäsen vuodet 2021-25. Tänä aikana aion käydä vierailulla kaikissa Espoon kouluissa.

Voit seurata projektin etenemistä ja tutustua kuvasarjoihin kokonaisuudessa Espoon koulut.

 

 

Rajaa sisältöä

Esim. 2.2025