Pääkaupunkiseudun ensimmäisen maailmansodan ajan linnoitteet: Leppävaaran linnoitukset, Espoo

Tervetuloa Espoon Leppävaaraan. Aseman pohjoispuolelta, puolen kilometrin päässä Sellosta löytyvät linnoitteet, joita kaiketi kutsutaan Leppävaaran linnoituksiksi. Ne ovat osa 1910-luvulla rakennettuja Helsinkiä ympäröiviä linnoituksia.

Ensimmäiset kuvat ovat pohjoisreunalta, jossa vallitukset ovat maastoutuneet varsin hyvin. Juoksuhautoja on täällä runsasti.

Kun pääsee kallioiden päälle, ovat maisemat komeat. Tuo torni tuossa oikealla on Sellon reunalla sijaitseva asuintalotorni.

Tuonne ei tehnyt yhtään mieli mennä uimaan.

Kuten Espoossa yleensä, lähimmät kallioiset mäntymetsät ovat aina lähellä. Vallikallion linnoitusalue on muuten ihan hillittömän rauhallinen ja myös iso alue, jossa ei yhtään tunnu siltä että on keskellä Leppävaaraa.

Nuo "altaat" on muuten aidattu huoella, ja hyvä niin. viisimetrinen pudotus ja jokunen metri sameaa vettä on aina huono yhdistelmä.

Loppuun kaksi kuvaa alueen reunoilta. Etelänpuolella lähimmät kerrostalot ovat ihan vieressä. Käsittääkseni kerrostalojen välillä on vanhoja ja osin umpeenkasvaneita vallituksia.

Pohjoiseunalla oikealla Laurean tiloja, ja vasemmalla uusi jäähalli. Tuosta välistä vaan ylös, niin pääsee tunnelmoimaan.

 

Pääkaupunkiseudun ensimmäisen maailmansodan ajan linnoitteet

Pääkaupunkiseudulta löytyy 35 linnoitusta, noin ykköskehän varrelta. Lisäksi saarista löytyy melkoinen määrä lisää. Aion kiertää kuvaamassa nuo kaikki.

> Tutustu kuvasarjoihini linnoitteista

 

 

Rajaa sisältöä

Esim. 3.2024