Peruskoulun tuntijako ja sen mahdollinen uudistaminen herättää jokusen vuoden välein vilkkaan keskustelun. Sitten menee puoli vuotta tai vuosi asiasta keskustellessa, ja syntyy kompromissi jonka seurauksena juuri mikään ei muutu.

Tällä kertaa jotain - onneksi - myös muuttuu. Uskonnontuntien määrä vähenee, ja esimerkiksi historian ja yhteiskuntaopin tuntien määrä kasvaa.

Itse olin koulutaipaleeni alussa innoissani uskonnosta. Vuoden-parin kuluttua seurasi pettymys, tajusin että totena opetettiin uskomuksia. Oikeasti olin kiinnostunut historiasta ja yhteiskuntaopista. Loogisempaa on, että uskonto seuraa historiaa, eikä toisin päin.

Kaikista eniten suomalainen koulutusjärjestelmä kaipaisi kuitenkin raja-aitojen rikkomista, aina peruskoulun ensimmäisestä luokasta yliopistoon asti. Kaksi asiaa olisi helposti toteutettavissa.

1) Tarvitaan keskustelu- ja puhetaitoa. Työelämässä pidetään presentaatioita, istutaan tiimipalavereissa ja ideoidaan yhdessä. Samaan aikaan yliopistosta voi valmistua teoriassa - kun valitsee kurssinsa oikein - sanomatta sanakaan.

2) Eri aineita tulisi sekoittaa entistä enemmän keskenään.

Opiskellessani yliopistossa yksi hiennoimmista kursseistani oli akateemisen englannin kurssi. Kurssilla esimerkiksi katsottiin (englanninkielinen) dokumentti Bradfordin mellakoista, ja sitten pohdittiin porukalla (englanniksi) mellakoiden taustoja ja ratkaisumalleja. Siis hypättiin syvälle sisältöön, mutta käytettiin vierasta kieltä.

En ole koskaan ymmärtänyt miksei vaikkapa peruskoulun englannin tunnilla voitaisi käydä läpi historiaa. Siinähän sitä oppisi sekä kieltä että historiaa.