Tony Hagerlund

Pakkasta!

Oli aamulla mukavaa kävellä junalle kun lumihanki narskui kävellessä. Toisaalta, onhan nyt tammikuun puoliväli. Normaalisti pysyvä lumi on tullut vajaata kuukautta aiemmin. Tosin ei tämä lumi ole täällä etelässä tainnut vielä tullut jäädäkseen.

Miltei viisitoista vuotta sitten kävin ensimmäistä kertaa eläessäni Tanskassa. Oli uudenvuoden tienoo. Siellä oli kummallista. Nurmikko oli vihreää, tuuli ja oli kylmää. Oli kuin olisi ollut talven ja syksyn välimuoto, jossa oli mukana kumpaakin. Lumihankea ei ollut, ainoastaan muutama tuulen keräämä pieni lumikasa siellä täällä.

Nyt sitten tuo sää on seurannut minua takaisin Suomeen. Odotteli matkalla, varmaan Ruotsissa.

Ilmastonmuutos ei ole vitsi eikä harhaluuloa. Haluaisin kyllä että se olisi jompaakumpaa. Että jos oikein pinnistää silmät kiinni niin mörkö lähtee pois. Että ongelmaa ei olekaan.

Ihmiskunta on tilanteessa jossa kaikkien pitää toimia, ja tehdä yhteistyötä. Ei auta sanoa että Kiinassa on enemmän autoja tai että Yhdysvalloissa kulutetaan enemmän bensaa. Mitään ei seuraa siitä, että pyritään keksimään syitä olla tekemättä mitään. Jos ei tee mitään, ei saa mitään aikaiseksi.

Rajaa sisältöä

Esim. 2.2025