Espoon päiväkodit: Laaksolahden päiväkoti

Laaksolahden päiväkoti löytyy Espoon pientaloalueen keskeltä. Lähderannan keskukseen on ehkä puolen kilometrin matka.

Laaksolahden päiväkoti kuuluu myös ryhmään entiset työpaikkani. Runsas kymmenen vuotta sitten opiskelin valtiotieteitä yliopistolla, mutta keikkailin ohessa päiväkodeissa. Olenhan koulutukseltani myös lähihoitaja. Laaksolahdessa olin kolmen tai neljän päivän pestin.

Kaksi suosikkiasiaani peräkkäin. 

Hallitus on linjannut, että yli kolmevuotiaita saa olla ryhmässä pian kahdeksan kappaletta per hoitaja. Tässä näkee mitä se käytännössä tarkoittaa - tässä ryhmässä on kahdeksan hoidettavaa.

akennus on pitkulainen, joten käytäviä riittää. Toisaalta päiväkoti ei myöskään tunnu niin isolta kuin se onkaan.

 

 

Espoon päiväkotien kuvausprojekti 2013-2017

Olen vuosina 2013-2017 Espoon päivähoidosta vastaavan varhaiskasvatusjaoston jäsen. Aion neljän vuoden aikana käydä vierailulla kaikissa Espoon päiväkodeissa. Julkaisen valokuvat näillä sivuila. Alla päivittyvästä kaaviosta näet aina ajantasaisen tilanteen siitä kuinka monessa päiväkodissa minä ja kamerani olemme käyneet. 

Rajaa sisältöä

Esim. 4.2024