Olet täällä
Serlachius-museo Gösta ja Banksy-näyttely
Serlachius-museot tarjoavat melkoisen taidekokonaisuuden keskellä Suomea, Mäntässä. Museoista isompi on Göstä, ja kesällä 2021 siellä oli Banksy-näyttely.
Museo toimii osin Joenniemen kartanon tiloissa. Uudisrakennus on kytketty varsin mahtipontiseen kartanoon.
Kartanonpuistoon pääsee myös kävelylle. Ja tuohon saareen tuossa vähän kauempana.
Sitten lähdetään Banksyn maailmaan. En rupea esittelemään taiteilijaa tai teoksia. Toteanpahan vain, että pidän eri tyylien yhdistämisestä ja värimaailmasta. Lisäksi se, että osa teoksista on ihan pieniä ja osa seinien kokoisia on kiva plussa.
Banksy-näyttely on perimmäisessä ja isoimmassa tilassa.
Tässä ehkä Banksyn tunnetuin teos, josta löytyy runsaasti erilaisia variaatioita.
Ehkä mieleenpainuvin osio oli tämä teos, jossa näytettiin sekä kuvaa teoksesta, että sen sijaintia.
Museossa oli myös muita näyttelyitä.
Myös itse pääsi kokeilemaan omaa banksyyttään. Tai sitten saattoi katsella maisemia.
Kartanon puolella on esillä perinteisempää taidetta.
Viereiseen saareen pääsee kävelylle.
Ja veikkaan että pehtoorin rakennukseen kahville.