Tony Hagerlundin blogi

Vaalien aika

Huomenna on varsinainen vaalipäivä. Moni ystävä on kysellyt viime aikoina että jännittääkö. Olen hieman yllättynyt, sillä vastaukseni on ollut aina että ei.

Voi olla että vaaleista on jo sen verran rutiinia että ne eivät erityisesti jännitä. Lisäksi olen päämääräkeskeinen ihminen - ei minun jännittämiselläni ole mitään vaikutusta miten itsellä, Espoon Vihreidellä ja koko maan tasolla vihreillä vaaleissa menee.

Ja sinä syksynä kaikista tuli vihreitä...

Viime viikkoina Vihreät ehdokkaat ovat jalkautuneet kaduille ja toreille, olemme näkyneet eri puolilla pääkaupunkiseutua niin aamulla kuin illalla. Henki on hyvä ja tavoitteet ovat kohdillaan. Mutta Vihreiden lisäksi pääkaupunkiseutu on pullollaan itseään vihreiksi kutsuvia tai vihreiksi tekeytyviä.

Kirjastojen on myös oltava auki!

Espooseen on viime vuosina rakennettu toinen toistaan näyttävämpiä kirjastoja. Ensin ovensa avasi Ison Omenan kirjasto ja sitten Leppävaaran kirjasto kauppakeskus Sellon yhteydessä. Ensi vuoden puolella aloittaa kauan kaivattu Keski-Espoon kirjasto kauppakeskuksen Entressen yhteydessä.

Kyseiset kirjastot ovat hienoja, ja Leppävaaran kirjasto onkin noussut pääkaupunkiseudun suosituimmaksi. Silti en Ison Omenan tai Leppävaaran kirjastoissa käydessäni voi olla pohtimatta onko jokainen neliö ja jokainen pitkä käytävä todellakin aivan välttämätön.

Näkyykö vaalirahakohu vaalituloksissa?

Kunnallisvaaliehdokkaista keskimäärin 70 % kannattaa Helsingin Sanomien mukaan vaalituen julkistamista etukäteen. Vihreillä luku on lähes 100 %. Itse kuulun totaalisen avoimuuden kannattajiin.

Suomalainen sairaanhoito on tehokasta ja halpaa!

Kansainvälisesti verrattuna erikoissairaanhoito on Suomessa sekä korkealaatuista että huokeaa. Likimain kaikkialla muualla länsimaissa tehdään vastaavaa tai huonompaa - kalliimmalla.

Miten olisi takuueläkkeen sijaan perustulo?

Pääministeri Matti Vanhanen flirttailee perustulon kanssa, käyttämättä siitä tosin sen oikeaa nimeä. Hän ehdottaa eläkeläisille ruotsin mallin mukaista 650 euron takuueläkettä. Yksikään eläkeläinen ei jäisi alle tuon minimitulotason.

Vanhemmuuden ja opiskelun yhdistäminen vaatii myös yhteiskunnan tukea

On se kivaa että olen jo kolmenkympin toisella puolella. Kaksikymppisiin ja sitä ikää lähestyvien harteille kun yhteiskunnan suunnalta asetellaan melkoisia paineita. Nuorten pitäisi valmistua nopeasti, työllistyä heti ja tehdä siinä samassa mahdollisimman monta lasta. Tämä tietysti tilanteessa, jossa yhteiskunnan tukea voisi vaikka vähentää tai ainakin niiden myöntämistä tiukentaa.

Muun muassa sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä (kesk.) on huolissaan alhaisesta syntyvyydestä. Ei siinä mitään, saahan sitä olla huolissaan. Yleisen patistelun sijaan sitä kuitenkin toivoisi konkreettista tukea - sekä rahaa että hallinnon aiheuttamien ongelmien purkamista.

Autot piiloon maan alle niin kaupunkikuva paranee

Yhtä asiaa olen opetellut koko pienen kunnallispolitikkoelämäni. Miksi ihmeessä tiiviissä kaupungeissa on niin viihtyisää, mutta paljon väljemmissä lähiöissä voi tuntua että tila loppuu kesken?

Ensimmäinen vastaus on ilmeinen. Jos on rakennettu huolellisesti ja talot ovat persoonallisia, on kaupunkikuva moni-ilmeinen ja viihtyisä. Toinen liittyy autoihin, tai pikemminkin autojen puutteeseen.

Vanhustyö on tekniikkalaji

Kolmen viikon kesätyöpestistäni espoolaisessa vanhainkodissa on vielä jäljellä viikko. Ala on ottanut teknisiä edistysaskeleita sitten viimenäkemän (eli sitten viime vuosituhannen, jolloin viimeksi työskentelin vanhustyön parissa). Merkittävä parannus on mielestäni nostolaitteet. Huoneiden katoissa kulkee kiskot, joita myöden laite saadaan minne tahansa huoneessa. Autettavan ympärille asetellaan nostoliina, jolla nostetaan hänet vaikkapa pyörätuoliin.

Takaisin lapion varteen

Aloitin maanantaina kolmen viikon työpestin espoolaisessa vanhainkodissa. Otin varsinaisesta työstäni tiedottajana kolme viikkoa ylimääräistä lomaa ja vietän ne kaksivuorotyössä Aurorakodissa.

Idea tähän on muhinut jo pari vuotta, nyt olosuhteet vihdoin sallivat toteutuksen. Tempauksen tarkoituksena on muistuttaa itseäni millaista on työskennellä käytännön töissä. Toisaalta sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenenä kaipaan sekä lisää tietoa että erilaista näkemystä alalta.

Yhdistele sisältöä