Kuvituskuva: Tony Hagerlund

21 suomalaista kunniamurhaa vuodessa

Viime vuonna 21 suomalaista naista kuoli oman kumppaninsa surmaamana. Luvut ovat vuosi vuodelta samalla tasolla. Ruosalaisnaisia kuolee vastaavalla tavalla puolet vähemmän.

Kunniamurhista puhutaan ikään kuin asia koskisi vain maahanmuuttajia. Myös suomalaiset miehet surmaavat "kunniansa" takia puolisojaan siinä missä muualta muuttaneetkin. Kunniakäsitys voi olla erilainen eri kulttuureissa, mutta tuntemukset ja tekojen seuraukset ovat samanlaisia. "Perkele et kyllä ole kenenkään muun kanssa!" on usein henkirikoksen syy.

Suomessa ei haluta kohdata todellisuutta, vaan totuuden kohtaamisen sijaan työnnetään päätä kollektiivisesti pensaaseen. Leikitään naivisti että jotain niin ikävää kuin "kunniamurhia" ei kyllä suomalaissyntyinen ikinä tekisi: suomalaissyntyiset vaan ovat mustasukkaisia tai haluavat kontrolloida puolisoitaan ja tämän varmistaakseen murhaavat.

No herätys, sitähän se kunniamurha on!

Kommentit

Samaa mieltä ! Näitä murhajuttuja pitää ruveta sanomaan ja otsikoimaan lehdissä tekojen oikeilla nimillä. Kyse on selkeästi kunniamurhista. Tällaisen murhan tehneen miehen miehinen itsetunto on heikko, eikä kantti kestä.

Rajaa sisältöä

Esim. 4.2025