Kasvun ja oppimisen lautakunta 11.9.2024: Kahden ryhmäperhepäiväkodin lakkauttaminen

Kasvun ja oppimisen lautakunnan seuraava kokous on ohjelmassa nyt keskiviikkona 11.9. Tällä kertaa asialista on maltillinen. Merkittäviä asia on kahdesta ryhmäperhepäiväkodista luopuminen.

Esityslista löytyy täältä.

Kasvun ja oppimisen lautakunta

Esityslista 11.9.2024 klo 17:30 -

3 Ryhmäperhepäiväkotien Pihlaja ja Vaahtera toiminnan päättyminen

Kiteytys esityslistan esittelystä:

“Espoo hyväksyi vuonna 2020 taloudellisesti kestävän tuottavuusohjelman, jonka mukaisesti varhaiskasvatuksen yksikkökokoa kasvatetaan ja epätarkoituksenmukaisista tiloista luovutaan. Kasvun ja oppimisen lautakunta vahvisti linjauksen vuonna 2024. Espoonlahden alueella sijaitsevat ryhmäperhepäiväkodit Pihlaja ja Vaahtera toimivat tiloissa, jotka eivät vastaa nykymääräyksiä ja vaatisivat huomattavia korjauksia, joiden kustannukset on arvioitu noin 100 000 euroon. Tilojen kunnostus edellyttäisi toiminnan siirtämistä väistötiloihin.

Latokaski-Nöykkiön alueella on useita päiväkoteja, ja uuden päiväkodin myötä varhaiskasvatuspaikkojen tarve on vähentynyt. Näin ollen ryhmäperhepäiväkotien tiloista luopuminen nähdään perusteltuna.

Huoltajat ja henkilökunta suhtautuvat muutokseen kriittisesti ja toivovat toiminnan jatkumista. Huoltajilta on saatu vetoomuksia tilojen kunnostamisen ja toiminnan jatkamisen puolesta. Henkilökunnalle tarjotaan uusia työpaikkoja kuulemistilaisuuksien perusteella.”

Ryhmäperhepäiväkoti on konsepti, jossa hoito ei tapahdu kenenkään hoitajan kotona, vaan kaupunki järjestää tilat ja samassa ryhmiksessä on kaksi tai kolme perhepäivähoitajaa.

Perhepäivähoitoa nakertaa kaksi suuntaa. Yksi ovat kustannukset. Ryhmäperhepäiväkotipaikat ovat tyyriimpiä kuin päiväkotipaikat.

Toinen asiaan vaikuttava ilmiö ovat vanhempien valinnat. Muutama vuosi sitten tuli voimaan säädös, jossa perhepäivähoitajien “ylipitkiä” päiviä pitää tasoittaa ajoittaisilla vapaapäivillä. Se on sinällään hyvää henkilöstöpolitiikkaa, mutta tämä johtaa siihen, että lasten tarvitsee säännöllisesti olla varapaikassa. Tämä ei ilahduta vanhempia, jotka sitten mieluummin pyrkivät saamaan lapsille paikan, josta ei joudu säännöllisesti varapaikkaan.

Sinällään perhepäivähoito on mielestäni parhaimmillaan oikein mainio ja kodinomainen hoitomuoto. Mutta ymmärrän talouden ja palveluiden käytännön järjestämisen tuomat reunaehdot.

4 Määräaikaisen opettajan valinta (lautakunnan käsiteltäväksi otettu asia)

Toisen asteen koulutuksen johtaja on itse “ottanut” tämän lautakunnan käsiteltäväksi. Päätösehdotus on, että opettajan valinta palautetaan uudelleen tehtäväksi.

Lautakunta saa tästä enemmän tietoa, mutta ne ovat salassa pidettäviä tietoja. En ole vielä katsonut mitä salasanojen takaa tästä löytyy. Mutta käytännössä kyse on siitä, että jossain kohtaa rekrytointiprosessissa on ollut jonkinmoinen stiplu, se on itse huomattu ja asia halutaan tehdä uudestaan. Tämä on hyvän ja toimivan hallinnon tunnusmerkki.

5 Lausunto hallinto-oikeudelle kunnallisvalitukseen peruskoulun lehtorin valinnasta

Tämän asian osalta lautakunta jo käsitteli valitusta ja totesi, että olemme edelleen samaa mieltä. Nyt sitten asia on edennyt oikeuteen, ja edelleen ehdotus on, että lautakunta on sitä mieltä, mitä aiemminkin oli.

Minä ainakin olen samaa mieltä mitä aiemminkin.

6 Oikaisuvaatimus hyvitysvaatimusta koskevassa asiassa

Kiteytettynä: Huoltaja kokee, että suvivirren laulaminen on tehnyt kevätjuhlasta uskonnollisen tilaisuuden, josta pitäisi informoida etukäteen ja antaa huoltajalle ja lapselle mahdollisuus poistua juhlista. Toive on yhden euron symbolinen korvaus.

Kaupungin vastineessa vedotaan opetusministeriön ohjeeseen, jossa todetaan, että yksittäisen laulun (kuten Suvivirsi) laulaminen ei tee tilaisuudesta uskonnollista tilaisuutta.

Siten ehdotus on, että hyvitystä ei makseta.

7 Oikaisuvaatimus määräaikaisen opettajan valinnasta (ESPOO-03-1611-24)

Yksilöasia.

8 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen, perusopetuksen sekä toisen asteen ja nuorisopalveluiden viranhaltijoiden sekä peruskoulujen johtokuntien päätökset

9 Meritorin koulun johtokunnan henkilökuntajäsenen ja henkilökuntavarajäsenen vaalikelpoisuuden menetys ja täydennysvaali

Tähän ja seuraaviin. Koulujen johtokuntien jäsenten valinnat ovat aina nuijankopautusasioita.

10 Kaitaan koulun johtokunnan henkilökuntavarajäsenen vaalikelpoisuuden menetys ja täydennysvaali

11 Mikkelän koulun johtokunnan henkilökuntajäsenen vaalikelpoisuuden menetys ja täydennysvaali

12 Mankkaanpuron koulun johtokunnan henkilökuntajäsenen vaalikelpoisuuden menetys ja täydennysvaali

Rajaa sisältöä

Esim. 10.2024