Tony Hagerlund

Espoon uusille asuinalueille tarvitaan uusia lähikirjastoja

(Länsiväylä 11.12.2024)

Kuvituskuva Karhusuon kirjastosta.

Espoo kasvaa vauhdilla, ja uusia asuinalueita nousee jatkuvasti. Kaupungin kasvu lisää palveluiden tarvetta. Lähikirjastot ovat erityisen tärkeitä, kun alueelle muuttaa paljon uusia asukkaita.

Lähikirjastot toimivat tärkeinä kohtaamispaikkoina asukkaille. Ne ovat erityisen hyödyllisiä lapsiperheille, nuorille ja iäkkäille, jotka erityisesti hyötyvät lyhyestä matkasta kirjastoon. Esimerkiksi pienille koululaisille matka aluekeskuksen isoon aluekirjastoon ei ole useinkaan edes vaihtoehto.

Lähikirjastojen sijoittaminen koulujen yhteyteen säästää tilaa ja kustannuksia. Kirjastoon ei tarvita erillistä aulaa tai vessoja, eikä koulun tarvitse satsata koulukirjastoon. Esimerkiksi Suurpellon ja Saunalahden uudet lähikirjastot ovat osoittautuneet menestyksekkäiksi. Lisäksi omatoimi aukiolo on lisännyt pienten kirjastojen suosiota.

Kovaa vauhtia kasvaville Keran ja Finnoon alueille olisi hyvä perustaa kirjastot samalla kun alueille rakennetaan uusia kouluja. Myös pohjoisessa Espoossa, kuten Niipperissä, on asutuksen tiivistyessä tarve pienelle kirjastolle.

Tony Hagerlund
Espoon kasvun ja oppimisen lautakunnan jäsen (vihr)

Kuvituskuva on Karhusuon kirjastosta.

Rajaa sisältöä

Esim. 2.2025