Olet täällä
Kannusaliin lisää kulttuuritarjontaa

Espoon keskus tiivistyy uudisrakentamisen myötä. Kasvava kaupunkirakenne tarvitsee toimivia kulttuuripalveluita. Espoon keskuksessa ja lähialueilla on pian yhtä paljon asukkaita kuin Lohjalla, eikä matka Salon tai Mikkelin asukasmäärään ole enää pitkä. Kuitenkin Espoon keskuksen alueella kulttuuria on tarjolla melko vähän.
Espoon keskuksen väestönsuojan yhteydessä on Kannusali. 221-paikkaisen katsomon voi tarvittaessa muuttaa 300 henkeä vetäväksi saliksi. Kannusalissa järjestetään konsertteja noin viikoittain ja elokuvanäytöksiä muutaman kerran kuussa. Tilassa voisi järjestää huomattavasti enemmän ohjelmaa.
Espoon tulisi satsata Kannusaliin nykyistä enemmän. Esimerkiksi säännölliset elokuvanäytökset ja suurempi määrä tapahtumia lisäisivät kävijämääriä. Esimerkiksi Espoon teatteri voisi järjestää tilaisuuden tullen pienimuotoisia esityksiä myös Kannusalissa.
Kannusalin sijainti on liikenteellisesti mainio. Lisäämällä Kannusalin kulttuuritarjontaa mahdollistetaan myös pohjoisesta Espoosta lyhyemmät matkat kulttuuririentoihin.
Tony Hagerlund
Espoon kaupunginhallituksen konserni- ja tilajaoksen jäsen (vihr)
Kuvassa Kannusilta valaistuna Reflektor-valotaidetapahtumassa vuonna 2022.
