Metro muuttaa Matinkylän joukkoliikenteen

(Suurmatti 5/2015, 11.10.2015)

Länsimetron ensimmäisen vaiheen valmistuessa vuoden kuluttua Etelä­- Espoon joukkoliikenne menee uusiksi. Suorat bussilinjat Helsinkiin muuttuvat liityntälinjoiksi. Isoon Omenaan tulee kauppakeskuksen laajennuksen lisäksi myös bussiterminaali.

Matinkylä tulee olemaan Länsimetron ensimmäisen vaiheen pääteasema, ja Tapiolan rinnalla merkittävin vaihtoasema. Matkoja on arviolta 30 000 päivässä Alustavien suunnitelmien mukaan joka toinen metro jää Tapiolaan, joka toinen jatkaa perille Matinkylään asti. Niinpä metron vuoroväli on ruuhka­aikaan viisi ja muina aikoina kahdeksanminuuttia.

Matinkylän alueella joukkoliikenteen tilanne pääosin paranee. Vaikka suorat yhteydet katkeavat, eri puolilta tuleva liityntäliikenne takaa lähes joka kadun varresta tiiviit yhteydet metroon. Matinkylästä pääsee jatkossa entistä paremmin eri puolille Espoota.

Matinkylän ja lähialueiden “sisäisen” liikenteen kannalta avainrooleissa ovat linjat 133 (Friisilä ­ Matinkylä ­ Henttaa) aika harvalla vuorovälillään sekä 531 ja 531 B (Kalastajamäki Kuitinmäki / Jorvi) paljon tiiviimmällä vuorovälillään. Etenkin 531:n rooli keräilylinjana lienee merkittävä.

Muutamilla busseilla tulee myös jatkossa pääsemään suoraan Tapiolaan. Linja 111 lähtee Kaitaalta, kurvaa Hyljelahden kautta Tiistilän pohjoispuolelta Matinkylän halki. 112 lähtee bussiterminaalista ja ajaa Tapiolaan Haukilahden kautta.

Myös pohjoiseen pääsee. Linja 532 tulee kulkemaan Suurpellon ja Karamalmin kautta. Leppävaaraan. 533 kiertää Suurpellon ja Kauniaisten kautta Lippajärvelle ja Järvenperään.134 ja 136 kulkevat samaa matkaa Finnoontietä Espoon keskukseen. Espoon keskuksen suunnan reitistön täydentää 532, joka tarjoaa Matinkylästä suoran yhteyden Espoon keskuksen pohjoispuolelle ja Jorviin.

Espoonlahdesta lähtevien bussien pääteasema on lähes jokaisella Matinkylän terminaali. Kauklahteen pääsee linjalla 165.

Metro vie Helsinkiin ja suorat liityntälinjat eri puolille Espoota. Saattaa olla, että Matinkylästä on jatkossa Espoon parhaat sisäiset yhteydet.

Suurin riski on liikenteen puuroutuminen. Vaikka busseja riittää, ei se auta, jos ne seisovat ruuhkissa. Metron jatko Kivenlahteen valmistuu aikaisintaan neljä vuotta ensimmäisen vaiheen jälkeen, jonka jälkeen Espoonlahden suunnan bussien määrä vähenee ja Matinkylän bussiterminaali väljenee.

Tony Hagerlund
Artikkeli on julkaistu Suurmatti-paikallislehdessä 11.10.2015.

Blogisarja bussiliikenteen tulevista muutoksista Länsimetron aloittaessa liikennöinnin.

Rajaa sisältöä

Esim. 4.2024