Olet täällä
Tapiola
Espoon kirjastot: Tapiolan kirjasto
Tapiolan kirjasto sijaitsee Espoon kulttuurikeskuksessa. Rakennus on valmistunut vuonna 1989. Kirjasto on avara ja kaunis, mutta on jäänyt myös melko pieneksi.
Kaikki eivät asu metroasemien vieressä
Huomisessa (22.8.2011) Espoon kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoksen kokouksessa käydään läpi länsimetron tämän hetken tilanne. Asiasta en vielä osaa sanoa tätä enempää - esityslistassa lukee että käydään läpi länsimetron tämän hetken tilanne...
Lehtitietojen mukaan länsimetron toteutuksessa edetään hyvä tahtia, mutta aikataulussa pysyminen tekee silti tiukkaa.
Maksetaanko kilometreistä, liikennevälineestä, vyöhykkeistä vai kunnanrajoista?
Helsingin seudun liikenne HSL on tehnyt luonnoksen pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen vyöhykemallista ja hinnoittelusta. Luonnos on lausuntokierroksella alueen kunnilla. Tänä iltana 24.2. Espoon vihreät järjestävät kaikille avoimen vyöhykemallia käsittelevän tilaisuuden Ison Omenan kirjastossa, alkaen kello 18.30.
Espoon kulttuurikeskus, Tapiola
Espoon kulttuurikeskus valmistui vuonna 1989. Kulttuurikeskus on esittävän taiteen päänäyttämö Espoossa ja siellä tarjotaan kulttuuri- ja julkisia palveluita sekä järjestetään näyttelyitä, juhlia, kokouksia, messuja sekä yksityistilaisuuksia.
Espoonkruunun vuokrataloja myös Tapiolaan
(Helsingin Sanomat 16.11.2010) Espoon kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaos päätti kesällä 2010 olla jatkamatta Tapiolan tennispuiston vuokrasopimusta, koska alueelle halutaan rakent
Silkkiniitty, Tapiola
Silkkiniitty on yksi hienoimmista paikoista Espoossa. Tapiolan pohjoispuolella sijaitseva puisto on avara.
Silkkiniittyä reunustavat kävelytiet.
Espooseen lisää tenniskenttiä
Espoon kaupungin elinkeino- ja kilpailukykyjaos on päättänyt olla jatkamatta Tapiolan tennispuiston vuokrasopimusta, joka on päättymässä runsaan viiden vuoden kuluttua. Nykyisen tennispuiston tilalle suunnitellaan asuinaluetta.
Naapurikaupunkiin verrattuna Espoossa tenniksen harrastusmahdollisuudet ovat surkeat, eikä niitä saada paremmiksi kuin kaupungin roolia kasvattamalla.
Jalkapallostadion Tapiolaan?
Ensi maanantaina kaupunginhallitus pohtii lähteekö kaupunki lainoittamaan Tapiolan jalkapallostadionia. Stadion on suunniteltu 8000 asukkaalle, ja sitä voisi myöhemmin laajentaa vielä 5000 katsojan verran. Muista Suomen stadioneista Tapiolan stadion eroaisi siten, että katto olisi suljettavissa. Tällöin stadionilla voisi pelata tai järjestää konsertteja vaikka vuoden ympäri.
Espoon kaupunginosat: Niittymaa
Espoon Niittykumpuun Merituulentien eteläpuolelle on rakennettu viime vuosina tiivis Niittymaan kerrostaloalue.
Tapiolan tulevaisuus on joukkoliikenteessä
Tapiolan tulevaisuudesta on keskusteltu viime aikoina ahkerasti. Olen asunut koko ikäni - kolmannesvuosisadan - Espoossa.
Lapsuuteni Espoossa Tapiola oli keskus jonne lähdettiin kauempaakin asioille jos tarvitsi hankkia muuta kuin ruokaa. Tapiolan asema kaupan keskuksena on kuitenkin muuttunut vuosikymmenten saatossa. Ison Omenan ostoskeskus, Leppävaaran Sello ja Helsinki ovat vetovoimaisuudessaan omaa luokkaansa.
Otsolahden ympäripyöräily, Espoo
Otsolahti on kaunis merenlahti aivan Tapiolan kupeessa. Kesällä 2008 pyöräilin eräänä iltana kotimatkallani Otsolahden ympäri.
Rantaraitti on kaikkien espoolaisten ilo
Heinäkuisena lauantaina pyöräilin Espoon rantaraitin Otaniemestä Kivenlahteen. Pysähdyin kymmeniä kertoja valokuvaamaan ja ihailemaan maisemia. Yli kahdenkymmenen kilometrin matkaan meni runsaat kahdeksan tuntia.
Espoon kaupunginosat: Tapiolan keskus
Olen aina pitänyt Tapiolasta. Tapiolassa on jotain omanlaistaan, se muodostaa oman kokonaisuutensa, saarekkeen pääkaupunkiseudun keskelle. Se edustaa hienosti omaa aikaansa, ja on rehellisesti erilainen asuinalue muutoin välillä valitettavan samankaltaisessa kaupunkikuvassa.