Espoon konsernijaoston esityslista 18.3.2013

Huomenna maanantaina aamusta on ohjelmassa kaupunginhallituksen konsernijaoston kokous. Konsernijaoston listat ovat varsin vaihtelevia, tällä kertaa vuorossa on varsin kevyehkö lista.

Esityslista löytyy Espoon sivuilta (valitse kaupunginhallituksen konsernijaosto). 

Kaupunginhallituksen konsernijaosto

Esityslista 18.03.2013 klo 8:00
 
3 Elä ja Asu -seniorikeskusta hallinnoivan yhtiön toimiohjeiden antajasta päättäminen ja hallitusten jäsenten nimeäminen (pöydälle 25.2.2013)
 
Tämä jäi viimeksi pöydälle odottamaan paikkajakoneuvotteluja. Vihreille tuli yksi hallituspaikka, ja siihen valittiin allekirjoittanut. Kiitos vaan luottamuksesta.
 
Espooseen rakennetaan tulevan vuosikymmenen aikana runsaasti niin sanottuja Elä ja asu -keskuksia. Ideana on, että rakennetaan kodinomaisia asuntoja joissa voi asua vaikka viimeiseen hengenvetoon asti - palveluiden perässä ei tarvitse muuttaa. Samalla saadaan aluekeskuksiin palvelukeskittymiä lähistöllä asuville - ruokala, kuntosali, kerhotoiminta jne. ovat auki kaikille. Kauklahdesta tälläinen keskus jo löytyy.
 
Rakennuttamisen hoitaa nyt perustettava osakeyhtiö. Kaupunki omistaa yhtiön, joten kyseessä on hieman samantyylinen kaupungin toiminnan jatke kuin vaikka Espoon Asunnot, joka rakentaa vuokrataloja.
 
4 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän (HSY) ylimääräinen yhtymäkokous 2013, kokousedustajan määrääminen ja toimiohjeen antaminen (pöydälle 25.2.2013)
 
Tässä kohden evästetään HSY:n ylimääräistä yhtymäkokousta. Isoin asioina luottamustoimivalinnat.
 
5 Espoon kaupungin edustajien nimeäminen Kansainvälisen designsäätiön toimielimiin
 
Säätiö perustettiin World Design Capital (2012) kuvioita -varten. Nyt mennään vähän jälkilämmöllä. Kaupungin edustajaksi valitaan elinkeinojohtaja.
 
6 Edustajien nimeäminen Uudenmaan liiton edustajainkokoukseen, maakuntavaltuustoon ja maakuntahallitukseen (osittain Kv-asia)
 
Uudenmaan liitto on monella tapaa tärkeä organisaatio. Sen tehtävä on katsoa seudulliselta kannalta koko Uuttamaata. Keskeisin ja näkyvin tehtävä on maakuntakaavan laatiminen: maakuntakaava on yleispiireinen suunnitelma maankäytöstä. Eli mietitään kunnanrajoista välittämättä minne päin rakennetaan tiiviisti ja minne väljemmin.
 
Nyt valitaan Espoon edustajat maakuntavaltuustoon ja -hallitukseen. 
 
Kaikki nimeämiset hoidetaan Espoossa varsin tyylikkäästi: luottamustehtävät on pisteytetty ja valtuuston paikkajakotoimikunta käy läpi mille puolueelle (ja sukupuolella) kukin paikka menee. Tämän jälkeen valtuustoryhmät valitsevat ketkä kyseiseen rooliin valitaan.
 
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että konsernijaostossa ei käytännössä päätetä keitä mihinkin rooliin valitaan, vaan pikemminkin siunataan valinta ja vahditaan, että ne menevät sovitun mukaisesti.
 
7 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) ylimääräinen yhtymäkokous 26.3.2012, kokousedustajan määrääminen ja toimintaohjeiden antaminen
 
Tässä kohden valitaan edustajia HSL:n hallitukseen ja tarkistuslautakuntaan.
 
8 Suurpellon markkinointi Oy:n osakkeiden ostaminen
 
Aikoinaan Suurpellon markkinointiin perustettiin erillinen osakeyhtiö, jossa olivat mukana Espoon lisäksi VVO ja Asuntosäätiö. Suurpellon markkinointi on muun muassa www.suurpelto.fi -sivuston takana. 
 
Ideana se, että Suurpellon markkinoinnin “työ alkaa olla tehty”, ja rakennuttajat haluavat vetäytyä taustalta. Kauppahinta on aika mojova, 2 euroa. Lisäksi muut maksavat kaupungille siitä että kaupunki ostaa heidät ulos, käytännössä oman osansa jo sovituista menoista.
 
Tässä kohden tarvitsee tarkistaa että menot ja korvaukset ovat tasapainossa. Muutoin on selvää, että yritys lähenee elinkaarensa loppupäätä.

Rajaa sisältöä

Esim. 4.2024