Espoon päiväkodit: Kartanonpuiston päiväkoti

Kartanonpuiston päiväkoti löytyy eteläisestä Leppävaarasta, Albergan kartanon tienoilta. Pieni kaksiryhmäinen päiväkoti on rakennettu "kerrostalon jatkeeksi": yksi kulma on kerrostalon alakertaa, muu päiväkoti ei ole.

Eteisaulassa on samaa tyyliä kuin viereisen Albergan kartanon kellarissa. Sielläkin on punaista tiiltä ja laattalattia. Arkkitehdille pisteitä alueen historian huomioimisesta.

Tieni vei Kartanonpuiston päiväkotiin, koska aion seuraavan neljän vuoden aikana käydä kaikissa espoolaisissa päiväkodeissa. Olen näet Espoon varhaiskasvatusjaston jäsen vuodet 2013-2016. Viisi päiväkotia on kierretty, 213 edessä. Tämän projektin ajankohtainen tilanne löytyy sivun alareunasta.

Sympaattinen "kasvihuone", joka taipuu monenlaiseksi leikkihuoneeksi.

Tämä on muuten yksi nopeimmista kuvaussuorituksistani. Kävin päiväkodissa tänään (6.3.2013), eli kuvat ovat noin runsaan viisi tuntia vanhoja. Kerrankin voin sanoa, että juuri tuollaista siellä on.

Täytyy myöntää että aina kun käyn päiväkotien lepohuoneissa, niin tekisi itsekin mieli ottaa lyhyet päiväunet.

Maaliskuuusa aurinko paistaa jo ihan kunnolla.

Tämän laitteen avulla lasketaan vanhempien päivähoitomaksuja - tietty.

Pieni liikuntasali on passeli alle kouluikäisten touhuamiseen. Tätä on kuulemma ajoittain vuokrattu ihan ulkopuolisillekin, liikuntasalin yhteydessä on pieni keittiä, joten täällä on voinut järjestää vaikka sukujuhlia.

Vieressä on muuten Kartanonpuiston leikkipuisto. Lapset leikkivät siellä aamuisin, iltapäivä sujuu omalla pihalla.
 

Espoon päiväkotien kuvausprojekti 2013-2016

Olen vuosina 2013-2016 Espoon päivähoidosta vastaavan varhaiskasvatusjaoston jäsen. Aion neljän vuoden aikana käydä vierailulla kaikissa Espoon päiväkodeissa. Julkaisen valokuvat näillä svuila. Alla päivittyvästä kaaviosta näet aina ajantasaisen tilanteen siitä kuinka monessa päiväkodissa minä ja kamerani olemme käyneet. 

Rajaa sisältöä

Esim. 4.2024