Olet täällä
Espoon päiväkodit: Karamäen päiväkoti
Karamäen päiväkoti löytyy keskeltä Karakalliota. Veikkaan että monet hieman kauempana asuvat eivät ole tätä päiväkotia nähneetkään, sen verran huomaamattomasti se maastoutuu lähiön keskelle.
.
Päiväkoti on yksi Espoon vanhimmista. 1970-luvun alun päiväkotia kannattaa verrata muun muassa lähes ikätoveriinsa Perkkaanpuiston päiväkotiin. Ja esimerkiksi ovet ovat samaa sarjaa Tapiolan päiväkodin kanssa.
Vuosikymmenten aikana päiväkodin "käyttö" on muuttunut. Esimerkiksi tämä ulko-ovi ei ole enää käytössä, ja eteisestä on tullut leikkitila.
Samaisessa entisessä eteisessä on sitten myös leikkimökki. Vähän teki itsekin mieli kömpiä tuonne sisään torkuille, mutten ilennyt.
Lamput ovat kuulemma alkuperäisiä.
Yksi erikoisuus on hillittömän iso aula. Täällä on kuulemma ollut aikoinaan puinen helikopteri, siis iso puinen helikopteri. Jonne on päässyt sisälle leikkimään ja kaikkea.
Espoon päiväkotien kuvausprojekti 2013-2016
Olen vuosina 2013-2016 Espoon päivähoidosta vastaavan varhaiskasvatusjaoston jäsen. Aion neljän vuoden aikana käydä vierailulla kaikissa Espoon päiväkodeissa. Julkaisen valokuvat näillä svuila. Alla päivittyvästä kaaviosta näet aina ajantasaisen tilanteen siitä kuinka monessa päiväkodissa minä ja kamerani olemme käyneet.