Olet täällä
Nuuksion Pitkäjärvi on syytä rauhoittaa moottoriveneiltä
(Länsiväylä 5.8.2015)
Heinäkuun puolessa välissä Nuuksion Solvallassa järjestettiin junioreiden ja alle 23-vuotiaiden pienveneiden SM-kilpailut. Vaikka Nuuksion komeat maisemat tarjoavat hienot puitteet veneilylle, on asiassa myös kääntöpuolensa. Järjestelyihin liittyen kilpailussa tarvitsee käyttää moottoriveneitä, esimerkiksi tuomaroinnissa.
Muutamassa Espoon järvistä on kielletty moottorikäyttöisten vesikulkuneuvojen eli arkisemmin moottoriveneiden käyttö. Yksi näistä on Nuuksion Pitkäjärvi. Muutamia poikkeuksia kieltoon toki on, joista yksi on purjehduskilpailujen järjestäminen. Ympäristölupia ei siis sinänsä ole rikottu.
Nuuksion Pitkäjärvi on kuitenkin osa pohjavesiverkostoa, järvi laskee Dämmaniin, jonka vedenpuhdistamo tuottaa osan pääkaupunkiseudun juomavedestä. Toisin sanoen, periaatteessa moottorikäyttöisillä vesikulkuneuvoilla juomavesialtaassa ajelu on kielletty, paitsi jos kyseessä on urheilukilpailu (tai virka-, pelastus- tai sairaankuljetuksen suorittaminen, tai jos kyseessä on työ- tai kotimatkan mahdottomuus muutoin kuin moottorikäyttöisellä välineellä.)
Monet turistit käyvät Haltian luontokeskuksessa ja Nuuksiossa vain päivän mittaisilla retkillä. Vaikka järvi olisi “kilpailukäytössä” vain joitain viikonloppuja vuodessa, ei megafonien ja moottoriveneiden käyttö vastaa sitä mielikuvaa jolla Nuuksiota ja suomalaista luontoa markkinoidaan.
Kysymys kuuluukin: millaista toimintaa sopii järjestää keskellä Nuuksion erämaaidylliä?
Ympäristökeskuksen linjauksia liittyen Nuuksion Pitkäjärven käyttöön tulisi tarkentaa siten, että polttoainekäyttöisen moottoriajoneuvojen käyttö olisi kiellettyä myös purjehdus-, soutu- ja melontakilpailuissa sekä harjoituksissa. Tarvittaessa järjestelyjä voinee toimittaa myös sähkömoottoreja käyttäen.
Nuuksion Pitkäjärvi on pitkä ja kapea, ja Solvallasta katsoen vastapäinen ranta jylhine kallioineen kuuluu jo kansallispuiston alueeseen. Tätä idylliä tulee vaalia.
Tony ja Miina Hagerlund
Espoo