Nuuksion Pitkäjärvi

Nuuksion kansallispuistoon tarvitaan uimaranta – sopiva paikka on jo olemassa, ja siihen saisi myös hyppytornin

(Länsiväylä 14.8.2022)

Uudelle uimarannalle löytyisi paikka läheltä Haltiaa.

Nuuksion kansallispuistossa käydään 200 000 kertaa vuodessa. Helposti tavoitettavana kansallispuistona Nuuksion kävijämäärät tulevat todennäköisesti kasvamaan.

Espooseen Haltian luonto­keskuksen viereen voisi perustaa uimarannan

(Helsingin Sanomat 8.8.2021)

Nuuksion Pitkäjärvi Haltian kohdalla

Espoossa on runsaasti upeita uimarantoja. Uimarantaverkostossa on kuitenkin yhden komean järven mentävä aukko: Nuuksion Pitkäjärveltä puuttuu yleinen uimaranta. Espoo osti vuosia sitten tontin luontokeskus Haltian ja Solvallan eteläpuolelta. Siihen voitaisiin avata uusi uimaranta.

Espoon näköalapaikkoja: Hyppykallio Nuuksiossa

Hyppykallio, Nuuksio

Hyppykallio on korkea kallio ja myös näköalapaikka Nuuksiossa, ihan Nuuksiontien varressa. Maisemat aukeavat myös Nuuksion Pitkäjärvelle. Puolen kilometrin päähän pääsee myös bussilla.

Espoon näköalapaikkoja: Nuuksion Maahisenkierroksen näköalatasanne

Yksi Espoon hienoimmista näköalapaikoista löytyy Nuuksiosta. Esteettömän Maahisenkierroksen varrelta löytyy näköalatasanne, jolta aukeavat hienot näkymät.

Espoon näköalapaikkoja: Jäniskallio Nuuksiossa

Yksi hieman yllättävä Espoolainen näköalapaikka löytyy Nuuksion Pitkäjärven rannalta. Järven länsipuolella on Jäniskallio. Mäki ei tunnu kovinkaan korkealta kun sinne kiipeää, mutta yllättävän ylös pääsee ja maisemat ovat varsin hienot.

Nuuksioon tarvitaan uimaranta

(Länsiväylä 9.8.2017)
Länsiväylässä (26.7.) kerrottin Nuuksion saamasta positiivisista palautteista. Jutussa myös todettiin, että Nuuksiossa ei ole uimarantaa. Vaikka moniin Nuuksion järviin ja lampiin pääsee uimaan, olisi myös julkinen uimaranta tarpeen.
 
Luonteva paikka uimarannalle olisi jossain Nuuksion Pitkäjärven rannalla. Järvi on yksi Etelä-Suomen hienoimmista, mutta sen rannalle pääsee nykyisellään helposti vain Solvallan urheiluopiston kohdalta. 

Nuuksion Pitkäjärvi on syytä rauhoittaa moottoriveneiltä

(Länsiväylä 5.8.2015)
Heinäkuun puolessa välissä Nuuksion Solvallassa järjestettiin junioreiden ja alle 23-vuotiaiden pienveneiden SM-kilpailut. Vaikka Nuuksion komeat maisemat tarjoavat hienot puitteet veneilylle, on asiassa myös kääntöpuolensa. Järjestelyihin liittyen kilpailussa tarvitsee käyttää moottoriveneitä, esimerkiksi tuomaroinnissa.

Nuuksion Pitkäjärven eteläreuna, Espoo

Tervetuloa yhteen Espoon jylhimmistä paikoista. Nuuksiossa Pitkäjärven eteläreunalla Nuuksiontie koukkaa lähelle järveä. Maisema on hieno. Etenkin bussin ikkunasta tätä kelpaa ihailla, etenkin jos istuu ihan eturivissä.

Rajaa sisältöä

Esim. 10.2024