header

Tietullit puhdistaisivat ilmaa ja tekisivät liikenteen sujuvammaksi

(Länsiväylä 27.9.2006)

Pääkaupunkiseudulla on ongelma: ilmanlaatu ei ole hyvä, liikenne aiheuttaa meteliä ja ruuhkat hankaloittavat liikkumista. Ruuhkassa istumiseen menee aikaa, ja liikenteen päästöt ovat haitallista terveydelle.

Ongelma kiteytyy Helsinginniemellä. Joka aamu niemelle änkeää enemmän autoja kuin perille meinaisi mahtua. Tämä ongelma ei ratkea lisäteillä. Onhan Los Angelesissakin yli puolet pinta-alasta teitä ja parkkipaikkoja, ja silti kaupungissa on valtaisia ruuhkia.

Tietullien hienous piilee siinä, että se kohdistuu juuri ongelmakohtaan, yksityisautoiluun Helsingin keskustassa. Valmiiksi kallista bensaa lisää verottamalla sekä keksimällä kaikenmoisia ajoneuvoveroja ja muita "verottajan erikoisia" rankaistaan kaikkina autoilijoita.

Auton omistamisen tulee olla kevyemmin verotettua, verotus tulee kohdistaa omistamisen sijaan auton käyttöön. Tietullien avulla voidaan verottaa juuri auton turhaa ja haitallista käyttöä, ilman että tullaan ohessa verottaneeksi julkista liikennettä sekä ammatti- ja liiketoimintaan liittyvää liikennöintiä. Tämän seurauksena autokanta uudistuisi ja elinkeinoelämä hyötyisi. Liikenteen päästöt vähenisivät. Julkinen liikenteen tarjonta paranisi ja rahaakin voisi säästyä ajan myötä.

Tietullit vähensivät Tukholmassa niin ruuhkia kuin liikenteen päästöjä. Kaikki liikkujat hyötyivät: tietullin maksaneet autoilijat pääsivät nopeammin perille, ja koska julkisen liikenteen vuoromääriä täytyisi lisätä, myös julkisen liikenteen käyttäjät saivat nauttia parantuneesta tarjonnasta. Uusien teiden rakentamisen sijaan voitaisiin pitää nykyinen tieverkko hyvässä kunnossa.

Tietullit eivät ole ainoa mahdollinen keino puuttua ongelmaan. Positiivista lähestymistapaa edustaisi siirtyminen kokonaan maksuttomaan julkiseen liikenteeseen YTV-alueella. Tämä tosin maksaisi paljon. Toisaalta maksuttoman julkisen liikenteen myötä oman auton käyttö olisi aina ja poikkeuksetta kalliimpaa kuin julkisten liikennevälineiden käyttö. Ruuhkat vähenisivät ja ilma puhdistuisi, eli kaksi suurinta ongelmaa saataisiin kuriin.

Tyhmintä mitä voidaan tehdä, on työntää päätä pensaaseen ja leikkiä, että ongelmaa ei ole. Nyt pitää miettiä pääkaupunkiseudun liikenteen sujuvuutta seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Tony Hagerlund
(Julkaistu Länsiväylässä 27.9.2006)

Vuokramökki

Idyllinen vuokramökki Espoon Nuuksiossa. Bussilla lähelle, talviasuttava, varaava takka, ilmalämpöpumppu, hehtaarin tontin reunalla virtaa puro ja puron takana on kansallispuisto.

Tutustu ja varaa >

Rajaa sisältöä

Esim. 9.2020