Olet täällä
Helsingin uimarannat: Pihlajasaari
On oikeastaan väärin kutsua Pihlajasaaren uimarantaa uimarannaksi. Saarella kun on käytännössä kolme hienoa uimarantaa, hieman eri puolilla niemeä. Tuohon kun lisää Tallinnanlaivojen ohiajot, niin hienompaa paikkaa viettää hellepäivää ei taida pääkaupunkiseudulta löytyä.
Aloitetaan rannoista isoimmasta eli lännen puolen rannasta.
Pihlajasaari on niin sanottu EU-ranta eli suuri yleinen uimaranta. Toisin sanoen siellä käy keskimäärin yli sata kävijää päivässä.
Näissä kuvissa ei oikein näy suihkuja, mutta niitä on eri puolilla saarta, kallioilla ja metsän keskellä.
Rannat venelaiturin molemmin puolin
Pohjoisrannalta löytyy suojaisampi ranta.
Vielä suojaisampi "kolmosranta"
"Kolmosranta" löytyy sitten venelaiturin toiselta puolen. Edessä on venesatama, joten vesi on tyyntä. Tämä lienee paras kahlailupaikka ihan perheen pienimmille.
Helsingin uimarannat-kokonaisuusHelsingissä on päälle 30 virallista tai epävirallista uimarantaa. Olen kiertänyt kuvaamassa uskoakseni ne kaikki. Täältä pääset Helsingin uimarantojen esittelyyn. Kannattaa tutustua myös Espoon ja Vantaan uimarantoihin. Kaikkiin uimarantakokonaisuuksiini pääset täältä. |