Espoon päiväkodit: Ruusulinnan päiväkoti

Retket Espoon päiväkoteihin jatkuvat. Tänään vuorossa oli Etelä-Leppävaarasta löytyvät Ruusulinnan päiväkoti. Kyseinen päiväkoti on myös entinen työpaikkani, sillä olin muutaman päivän keikkatöissä Ruusulinnassa muistaakseni syksyllä 2004.

Kevätaurinko valaisee aina mukavasti. Ruusulinna on pieni päiväkoti, eli siellä on kaksi lapsiryhmää.

Pieni liikuntasali on hieno. Teki itsekin ihan mieli ryhtyä venyttelemään. Uudehkoihin päiväkoteihin tehdään automaattisesti liikuntasalit. Se on hyvä juttu se, lapset pääsevät touhuamaan a ryhmiä saa jaettua pienemmiksi.

Oma suosikkini ovat pottatornit. Näitä löytyy lähes päiväkodista kuin päiväkodista.

Muut olivat päivän päätteeksi jo ulkoilemassa, mutta nämä lapset odottivat vielä pukijaa.

Pieneen huoneeseen/varastoon saa vaikka pari linnaa.

Pieneksi päiväkodiksi Ruusulinnaan on saatu kyllä pitkä käytävä. Tämä johtuu siitä, että päiväkoti on yhdeltä kulmaltaan Ruusulinnan palveluasemassa.

Lähimmät kerrostalot ovat ihan vieressä.

 

Espoon päiväkotien kuvausprojekti 2013-2016

Olen vuosina 2013-2016 Espoon päivähoidosta vastaavan varhaiskasvatusjaoston jäsen. Aion neljän vuoden aikana käydä vierailulla kaikissa Espoon päiväkodeissa. Julkaisen valokuvat näillä svuila. Alla päivittyvästä kaaviosta näet aina ajantasaisen tilanteen siitä kuinka monessa päiväkodissa minä ja kamerani olemme käyneet. 

Rajaa sisältöä

Esim. 10.2024