Olet täällä
Takaisin lapion varteen
Otin alkukesästä vapaata tiedottajan töistäni ja pestauduin kolmeksi viikoksi töihin espoolaiseen vanhainkotiin. Vanhainkodissa olin työskennellyt viimeksi yli kymmenen vuotta sitten. Idea tähän oli muhinut jo vuosia, nyt myös olosuhteet sallivat sen toteuttamisen.
Tavoitteena oli muistuttaa itselleni millaista on työskennellä kentällä. Olen Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen ja on hyvä nähdä päätösten merkitystä arjessa.
* * *
Kymmenen vuoden aikana moni asia on muuttunut, vaikka paljon on myös pysynyt ennallaan. Kenties merkittävin muutos aiempaan verrattuna on tekniikan kehittyminen: nostolaitteet ovat kehittyneet ja yleistyneet. Uusien apuvälineiden ansiosta selkä ei rasitu, mikä on aina hyvä asia muutenkin raskasta työtä tehdessä.
Hoiva-alan työntekijät ikääntyvät kovaa tahtia. Työntekijöiden jaksamista kannattaa tukea kaikin mahdollisin keinoin, jotta työssä sekä jaksaa että viihtyy.
* * *
Toinen merkittävä muutos viime vuosikymmenen tilanteeseen on työntekijöiden kansainvälistyminen. Eräänä päivänä taisin olla osastollani ainut Suomessa syntynyt työntekijä. Olen luonteeltani sosiaalinen ihminen, mutta silti yhteen kahvipöytäkeskusteluun en voinut osallistua, sillä kaikki muut puhuivat hindiä.
Varsinkin suurimmat työnantajat voisivat harkita oman räätälöidyn kielikoulutuksen järjestämistä, esimerkiksi yhteistyössä työväenopistojen kanssa. Vaikka kielenopiskelu ei ole työaikaa, voisivat työnantajat huolehtia siitä että sopivaa koulutusta on tarjolla ja työntekijät tietävät näistä mahdollisuuksista.
Opiskelu on syytä huomioida myös työvuorojen suunnittelussa. Jos kieltä voi opiskella iltaisin, ja myös työvuoro on iltaisin, niin minkäs teet? Parhaimmillaan kielten opiskelusta voi syntyä yhteinen projekti. Monet iäkkäämmät asukkaat opettivat työntekijöille tarpeen mukaan niin suomea kuin ruotsiakin. Myös omat ruotsinkielen taitoni kohenivat huomattavasti.
* * *
Kolmen viikon aikana en ollut kertaakaan työvuorossa täsmälleen samojen työntekijöiden kanssa. Vuorotyö merkitsee käytännön tasolla sitä, että työntekijöiden määrä on isompi kuin arvaisikaan. Hoitoalalla työt eivät myöskään odota kotona sairastavaa tai lomaansa viettävää, joten sijaisia oli työvuorossa miltei jokainen päivä. Alkuun tilanne vaikutti tottumattoman silmiin lähinnä kaoottiselta.
Jatkuva muutostilanne merkitsee jatkuvaa perehdyttämistä. Vastuu perehdyttämisestä kaatuu samassa työssä pidempään olleille työntekijöille. Työtapojen opettaminen uusille ihmisille päivästä toiseen on raskasta, siksi vastuu perehdyttämisestä olisi hyvä saada jaettua mahdollisimman monelle.
* * *
Luottamushenkilön on opettavaista nähdä läheltä millaista käytännön työ on. Ilman tosiasiallista kokemusta aihepiiristä on uhkana upota papereiden ja raporttien maailmaan, kauas käytännön arjesta. Pelkästään yksittäiset tapaukset eivät kuitenkaan ole syy muuttaa kokonaisuutta. Teorian ja käytännön välimaastossa lienee se tavoilteva maasto, josta löytyy näkökulma päätöksentekoa ohjaamaan.
Poliitikkojen tehtävä on ennen kaikkea määritellä suunta ja tavoitteet joihin pyrkiä. Espoon sosiaali- ja terveystoimessa on kuutisentuhatta alansa ammattilaista toteuttamassa näitä tavoitteita. Tärkein työ, se millä on oikeasti on väliä, tehdään muualla kuin kokoushuoneiden hämärässä.
Tony Hagerlund
Tony Hagerlund on tiedottajana työskentelevä lähihoitaja ja valtiotieteiden maisteri. Hän on Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen (vihr.).