Espoon saaristo

Espoossa on 168 saarta, enemmän kuin Hawailla. Pyrin käymään kameran kera niistä mahdollisimman monella, kunhan maihin ja kiertelemään ilman että tunkee kenenkään pihapiiriin.

Espoon saaret: Pentalan museo, saari ja järvi

Pentala, Espoo.

Pentala on upea kokonaisuus. 130 hehtaari kokoiselta saarelta löytyy vanha kalastajakylä joka on muutettu museoksi, luonnosuojelualuetta, pari luonnonmuovaamaa uimarantaa sekä neljän hehtaarin kokoinen järvi. Ja tänne pääsee saaristoveneellä!

Saaristoveneellä myös Käärmesaareen

(Helsingin Sanomat 14.6.2020)
Käärmesaari, Espoo

Espoossa, lähellä Helsingin rajaa on Käärmesaari. Matkaa Lauttasaareen on linnuntietä vajaat kaksi kilometriä ja Westendiin runsaat kaksi kilometriä. Helsinki ja Espoo ovat kunnostaneet saarta yhdessä, ja esimerkiksi tulentekopaikkoja on parannettu. Saaresta näkyy Helsingin komea siluetti ja aavat merimaisemat.

Saaristoveneiden reittien varrella olevat ulkoilusaaret täyttyvät retkeilijöistä, mutta Käärmesaareen pääsee vain omalla veneellä.

Espoon lintu- ja näköalatornit: Stora Herrön näköalatorni

Tervetuloa yhteen Espoon hienoimmista paikoista. Stora Heröön näköalatornista on hurjat näköalat. Torni on kallion päällä, ja maisemat aukeaa likimain kaikkiin suuntiin. Stora Herröhön pääsee kesällä saaristoveneellä. Tässä on kuva tornista aika suoraan koilliseen. Oikealla edessä on Rövargrundet

Saaristoveneillä myös Käärmesaareen

(Länsiväylä 26.8.2018)

Käärmesaari. Kaupungit ovat kunnostaneet saarta yhdessä, ja esimerkiksi tulentekopaikkoja on parannettu ja polut ovat aiempaa paremmassa kunnossa.

Käärmesaarelle on kuitenkin hankala päästä, vaikka matkaa Lauttasaareen on linnuntietä vajaat kaksi ja Westendiin runsaat kaksi kilometriä. Tarpeen on oma vene tai kajakki.

Espoon uimarannat: Gåsgrundin uimaranta

Tervetuloa kenties komeimmalle espoolaiselle saarelle. Gåsgrundet on avomeren puolella, sen rannat ovat pääosin kallioisia, mutta luoteisrannalla on kaksi pientä uimarantaa. Tai uimaranta ja toinen poukama jossa pääsee uimaan.

Espoon uimarannat: Stora Herrön uimaranta

Stora Herrön ulkoilusaaresta löytyy tulkinnasta riippuen kaksi tai kolme uimarantaa. Kaakkoisrannan uimarantojen yhteydessä on grillikatoksia ja vessoja, ja hiekkaakin vaikutetaan tänne tuotavan säännöllisesti.

Espoon saaret: Iso Vasikkasaari

Iso Vasikkasaari löytyy Espoon Matinkylän ulkopuolelta. Viihtyisälle ulkoilusaarelle pääsee saaristoveneellä. Kokoa Isolla Vasikkasaarella on 24 hehtaaria, ja se on pääosin ulkoilukäytössä. Saari sopii mainiosti päiväretkiin, ja yöpyminen siellä onkin kiellettyä.

Espoon saaret: Rövaren

Tervetuloa Espoon saaristoon. Rövaren on Espoon kaupungin ulkoilusaari vajaat viisi kilometriä etelään Soukanniemen kärjestä. Ulkoilusaari on suosittu, eikä ihme: tänne pääsee kesäisin saaristoveneelle, löytyy grillikatoksia ja polttopuita sekä kaupan päälle vielä uimaranta.

Espoon saaret: Iso ja Pieni Lehtisaari sekä Sumparen

Tästä alkaa uusi sarja: esittelen tulevina vuosina kaikki Espoon saaret joihin vain on mahdollista päästä tutustumisretkelle. Ensimmäisenä vuorossa on kolmen saaren nippu: Iso ja Pieni Lehtisaari sekä Sumparen. Aloittakaamme tutustumisretki Sumparenilta, sillä siellä on yksi  hienoimmista paikoista mitä Espoosta löytyy. Alkuun näkymä koilliseen. Huomatkaa Tuomelan veneveistämö, jossa rakennettiin veneitä vielä 1960-luvulla (nykyisin yksityisaluetta)..

Espoon uimarannat: Ison Vasikkasaaren uimaranta

Ison Vasikkasaari on hieno ulkoilusaari Espoon Matinkylän ulkopuolella. Saaressa on yksi iso ja hyvin varusteltu uimaranta, sekä pari pienempää.

Merelliset siirtolapuutarhat voisi rakentaa Suvisaaristoon ja Finnooseen

(Länsiväylä 11.4.2012)

Hannu Sonninen ehdotti (Länsiväylä 13.3.2012) merellisen siirtolapuutarhan perustamista Suvisaaristoon. Meren rannalla tai saaressa sijaitseva siirtolapuutarha-alue poikkeaisi tyystin Espoon nykyisistä siirtolapuutarha-alueista.

Rajaa sisältöä

Esim. 10.2024