Olet täällä
Suur-Leppävaara
Suur-Leppävaara on Espoon suuralue, joka koostuu Karakallion, Kilon, Laaksolahden, Leppävaaran, Lintuvaaran, Lippajärven, Sepänkylän ja Viherlaakson kaupunginosista. Suur-Leppävaaran alueella asuu päälle 78 000 asukasta (vuodenvaihteessa 2023-24).
Leppävaara on kokenut vuosikymmenessä hurjan muutoksen. Radan eteläpuolen peltomaisemat ovat muuttuneet tiiviiksi kaupungiksi. Leppävaara on Espoon kaupunkimaisimpia alueita. On tärkeää huolehtia siitä, että Leppävaara lähialueineen muodostaa yhden toiminnallisen alueen, jossa palvelut pelaavat ja julkinen liikenne toimii saumattomasti.
Täältä löydät vajaat 200 Leppävaaran aluetta käsittelevää kuvasarjaani, bloggaustani ja mielipidekirjoitustani.
Suunnitteilla olevia muutoksia Espoon joukkoliikenteeseen 2016-2017
Espoon päiväkodit: Lintumetsän päiväkoti
Lintumetsän päiväkoti löytyy Lintuvaarasta, Leppävaaran pohjoispuolelta. Kadulta katsottuna aika pienen oloinen päiväkoti yllättää koollaan.
Rantaradan juniin ei pian mahdu
Päiväkoti keskellä kylää
Painiityn päiväkoti aloitti toimintansa aiemmin tänä vuonna. Lähelle Helsingin rajaa viime vuosina muodostuneen asuinalueen lapset pääsevät nyt hoitoon kodin lähelle. Komea värikäs rakennus toimii myös alueen maamerkkinä.
Viisivuotias Laura pohtii Painiityn päiväkodin ja hänen aiemman hoitopaikkansa eroja.
Espoon päiväkodit: Painiityn päiväkoti
Painiityn päiväkoti löytyy Espoon ja Helsingin rajan tuntumasta. Alue kuuluu virallisesti Lintuvaaraan, käytännössä Helsingin puolen Konala on ihan yhtä lähellä. Päiväkoti on iso ja uusi - kuusi ryhmää ja miltei sata lasta.
Pääkaupunkiseudun ensimmäisen maailmansodan ajan linnoitteet: Leppävaaran linnoitukset, Espoo
Tervetuloa Espoon Leppävaaraan. Aseman pohjoispuolelta, puolen kilometrin päässä Sellosta löytyvät linnoitteet, joita kaiketi kutsutaan Leppävaaran linnoituksiksi. Ne ovat osa 1910-luvulla rakennettuja Helsinkiä ympäröiviä linnoituksia.
Jupperin liikenneympyrän liiketilan kaava on hyväksytty
Jupperiin, Pitkäjärventien ja Riihijärventien liikeympyrän yhteyteen on suunniteltu liiketilaa vajaan tuhannen neliön kaupalle ja parille pienemmälle liiketilalle. Tontista ovat aiemmin olleet kiinnostuneet niin Suomen Lähikauppa (eli käytännössä Siwa) kuin HOK-Elanto (Alepa). Siwa tosin avasi myymälänsä kilometrin päähän.
Miten kehärata muuttaa Espoon joukkoliikennettä?
Eilen koitti yksi pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen viime vuosien suurimmista muutoksista - liikennöinti alkoi kehäradalla. Etenkin Vantaan joukkoliikenne menee tyystin uusiksi koulujen alkaessa elokuussa. Vaikutuksia on muuallekin, kuten Espooseen. Nyt kiteytettynä millaiset nuo muutokset Espoon osalta ovat.
Karamalmin liikennepuisto kuntoon seuraaville sukupolville

Kivenheiton päässä Nokian pääkonttorista Karamalmilta löytyy liikennepuisto - tai oikeammin sen jäänteet. Vajaan kolmenkymmenen vuoden ajan liikennepuisto on saanut rapistua. Asfaltti ja suojatiet erottuvat edelleen, ja kunnostuksella puiston saisi taas entiselleen.
Espoon päiväkodit: Laaksolahden päiväkoti
Laaksolahden päiväkoti löytyy Espoon pientaloalueen keskeltä. Lähderannan keskukseen on ehkä puolen kilometrin matka.
Espoon päiväkodit: Lähderannan päiväkoti
Lähderannan päiväkoti löytyy, noh, Lähderannasta. 1970-luvulla rakennettu päiväkoti on varsin persoonallinen. Seuraavissa kuvissa lisää.
Laaksolahden kuntorata ja Lähderannan rantaraitti
Tervetuloa Espoon Lähderantaan. Laaksolahden kuntorata yhdistyy Pitkäjärven rantaa Lähderannan kohdalla seuraavaan rantaraittiin, ja hienoa on. Mutta ihan mielenkiinnon takia poimin ensimmäisen kuvan matkan varrelta, kun yhdistetään komea näköalapaikka ja rauniot, niin houkuttaa vähäsen, eikös...
Espoon päiväkodit: Heiniemen päiväkoti
Heiniemen päiväkoti löytyy Espoon Lippajärveltä. Pienehkön päiväkodin yksi erikoisuus on varmaan puolen hehtaarin kokoinen piha - esimerkiksi tätä kuvaa ottaessani en ollut vielä lähelläkään aitaa.
Espoon päiväkodit: Liikuntapäiväkoti Temppu
Liikuntapäiväkoti Temppu löytyy Espoon Lippajärveltä. Päiväkoti muodostaa hieman linnamaisen kokonaisuuden viereisen Lippajärven päiväkodin kanssa.
Espoon päiväkodit: Lansakallion päiväkoti
Lansakallion päiväkoti löytyy kilosta, tarkemmin kaiketi Lansan hieman epämääräisrajaiselta asuinalueelta. Kaksiryhmäinen päiväkoti on kerrostalon alakerrassa.
Keran kaarihallit ja liikennepuisto liikuntatiloiksi
Keskelle Espoota Keran alueelle suunnitellaan tiivistä 5000-15000 asukkaan asuinaluetta, rantaradan varteen.
Keran alueella on mahdollista tarjota myös monipuolisia ja persoonallisia liikuntamahdollisuuksia. AGA:n entisen tehtaan alueen niin sanotut kaarihallit voisi kunnostaa monitoimitiloiksi - halleihin mahtuisi esimerkiksi sulkapallo ja salibandykenttiä ja samaan yhteyteen voisi saada tiloja tanssiin, savipajaan tai kudontaan myös nuorille. Alueella toimii lukuisia kouluja, jotka kaipaavat liikuntatiloja. Nuorille tiloja ei ole lähimainkaan.
Espoon päiväkodit: Säterinmetsän päiväkoti
Säterinmetsän päiväkoti löytyy yllätys yllätys Espoon Säteristä, eteläisestä Leppävaarasta.
Espoon päiväkodit: Lippajärven päiväkoti
Tervetuloa Espoon Lippajärvelle. Kevätaurinko paistoi maaliskuun lopulla, ja minä, uskollinen pyöräni ja vielä uskollisempi kamerani löysimme tiemme vierailemaan Lippajärven päiväkodilla.
Pääkaupunkiseudun ensimmäisen maailmansodan ajan linnoitteet: Mäkkylän Komendantinmäen linnoitukset, Espoo
Komendantinkallion linnoitukset ovat osa niin sanottuja Helsingin linnoituksia, joita rakennettiin venäjän vallan viimeisinä vuosina. Täällä on palvellut jatkosodan aikaan myös lottien valoheitinpatteri. Linnoituksia riittää, ja monet kauempana asuvat eivät ole paikasta kuulleetkaan. Mutta sitten valokuvien maailmaan.
Espoon päiväkodit: Leppäviidan päiväkoti
Leppäviidan päiväkoti löytyy Etelä-Espoosta, kivenheiton päästä Sellosta. "Merihenkisesti" toteutettu päiväkoti on Monikonpuron varrella, josta teemakin lienee ammennettu.
Espoon päiväkodit: Kepelin päiväkoti
Kepelin päiväkoti valmistui keväällä 2014. Päiväkoti löytyy eteläisestä Leppävaarasta, Säterinmetsän reunoilta.
Keraan kioskikirjasto ja lähipalvelukeskus
Keran alueelle suunnitellaan 5000-15000 asukkaan asuinaluetta. Alueen julkiset palvelut tulisi kerätä yhteen - juna-aseman läheisyydestä tulee etsiä paikka "alueelliselle palvelukeskukselle".
Saman katon alle pitäisi saada vähintään koko aluetta palveleva suomenkielinen peruskoulu, iso päiväkoti sekä kioskikirjasto. Tilat voisi tehdä myös esimerkiksi neuvolalle. Liikuntatilojen iltakäyttö tulisi suunnitella helposti valvottavaksi.
Runkolinja 560 Myyrmäestä Matinkylään, mutta milloin ja mitä reittiä?
Hurjat joukkoliikenneviikkoni jatkuvat. Olen blogannut 14 kirjoitusta Länsimetron liityntälinjoista, nyt seuraa pohdintaa huomenna linjattavasta runkolinjasta 560. Nyt pohditaan milloin sitä jatketaan Espoon puolelle, ja mitä reittiä.
Espoon kartanot ja huvilat: Albergan kartano
Albergan kartano sijaitsee Espoon Leppävaarassa. Uusi päärakennus on vuodelta 1874. Pihapiirissä sijaitsee myös Perkkaa-seuran kunnostama puutarhurinmökki.
Miten Länsimetro muuttaa Espoon joukkoliikenteen osa 14: Leppävaara
Bloggaan sarjan kirjoituksia siitä mitä muutoksia Espoon joukkoliikenteeseen on tulossa Länsimetron myötä. Nyt käyn läpi Leppävaaran tilannetta, viitaten etenkin parin kilometrin säteellä asemasta oleviin alueisiin. Espoon kaupunginhallituksen konsernijaosto linjaa Espoon kannan 22.9. Olen kyseisen konsernijaoston jäsen.
Miten Länsimetro muuttaa Espoon joukkoliikenteen osa 8: Lippajärvi ja Järvenperä
Bloggaan sarjan kirjoituksia siitä mitä muutoksia Espoon joukkoliikenteeseen on tulossa Länsimetron myötä. Nyt vaellan taas pohjoisempaan Espooseen, Lippajärvelle ja Järvenperään. Espoon kaupunginhallituksen konsernijaosto linjaa Espoon kannan 22.9. Olen kyseisen konsernijaoston jäsen.
Länsimetron tulo vaikuttaa tosiaan myös pohjoisessa Espoossa, aina Järvenperässä asti. Kyse on vain yhdestä linjasta.
Miten Länsimetro muuttaa Espoon joukkoliikenteen osa 4: Lähderanta, Laaksolahti, Viherlaakso ja Jupperi

Espoon päiväkodit: Leppäsillan päiväkoti
Leppäsillan päiväkoti löytyy virallisesti Karakallion kaupunginosasta. Rastaalassa. Päiväkoti on pientaloalueen keskellä, idän suunnassa aukeavat komeat maisemat Leppävaaran pelloille urheilupuiston suuntaan.
Kadonnut Espoo: Karamäen vanha päiväkoti
Karamäen päiväkoti löytyu keskeltä Karakalliota. Veikkaan että monet hieman kauempana asuvat eivät ollett tätä päiväkotia nähneetkään, sen verran huomaamattomasti se maastoutuu lähiön keskelle. Päiväkoti purettiin vanhan tieltä.
Tehdas ja liikennepuisto muistuttamaan historiasta
Länsiväylässä kerrottiin (24.5.2014) Keran alueen suunnitelmista. Tulossa on kenties 10 000 asukkaan asuinalue rantaradan varrelle.
Kera on Espoon, ellei koko pääkaupunkiseudun, potentiaalisin uusi asuinalue. Sillä on oma junaseisakkeensa, ja sieltä pääsee pyöräteitä pitkin lähes kaikkialle Espooseen sekä Helsinkiin.
Uutta suunnitellessa on hyvä katsoa myös menneeseen. Keran asemanseutu on ollut Espoolaisittain merkittävä teollisuuskeskittymä. Historia tulisikin huomioida niin alueen nimistössä kuin toteutuksessa.