Olet täällä
Uutta blogissa
Millainen joukkoliikenne Espoossa tulee olla?

Olen pohtinut joukkoliikennettä hyvän matkaa elämääni. Olen myös politiikan puolella olen perehtynyt joukkoliikenteeseen huolella, täältä löydät muun muassa vajaat 20 länsimetron liityntäliikenteen järjestämiseen liittyvää bloggaustani. Lehdissä on julkaistu 38 pääkaupunkiseudun joukkoliikennettä koskevaa mielipidekirjoitustani.
Mitä haluan Espoon palveluilta?

Meitä espoolaisia on kohta 300 000. Suuressa kaupungissa täytyy myös olla toimivat palvelut.
Kunnan palvelut on laaja käsite. Siihen kuuluvat niin sosiaali- ja terveyspalvelut, kirjastot, koulut kuin myös katuvalot.
Espoon kulttuurilautakunta 25.5.2021: Talousarvion välikatsaus, apurahoja ja Espoon näkemyksiä Taiteen edistämiskeskukseen

Kulttuurilautakunnan kevään ja luultavasti myös vaalikauden viimeinen kokous on ohjelmassa huomenna tiistaina. Elokuussa aloittava valtuusto valinnee sen verran rivakasti uudet lautakunnan, että tämä kokoonpano ei enää ehdi palaveerata syksyn puolella. Tylsää on, että lautakunnan työ päättyy puolentoista vuoden etäilyyn ja tilanteeseen, jossa miltei kaikki lautakunnan alla olevan palvelut ovat joko säpissä tai auki vain suppeasti.
Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan Espoon historiasta ja nykypäivästä sunnuntaina 30.5.

Tervetuloa Espoon historiaa, nykyhetkeä ja tulee koskevaan tilaisuuteen sunnuntaina 30.5. kello 19-20.15. Etätilaisuus toteutuu Google Meetin kautta. alla olevan linkin kautta.
Mitä haluan Espoon kirjastoverkolta?

Koronavuosi on osoittanut kulttuurin merkityksen espoolaisille. Kirjastojen rajoitetut aukioloajat ja palvelut ovat tuoneet pandemia-aikana esille kirjastojen tarpeellisuuden. Kirjastot ovat erityisen merkityksellisiä, sillä ne ovat avoimia kaikille kuntalaisille taustoista välittämättä. Erityisen tärkeitä kirjastot ovat lapsille, nuorille sekä heille, jotka eivät pysty liikkumaan kauemmas.
Miten Länsimetron jatke muuttaa Espoon joukkoliikenteen osa 7: Espoon kaupungin kanta suunnitelmiin
HSL suunnittelee parhaillaan, millainen on Espoon joukkoliikenne länsimetron jatkeen aloittaessa liikennöinnin. Luonnokset olivat kommentoitavana vuodenvaihteessa, ja rakensin silloin blogisarjan ehdotetuista muutoksista. Nyt HSL ei kysy enää näkemyksiä asukkailta, vaan Espoon kaupunginhallituksen konsernijaostolta.
Espoon valtuuston paikkajakauma 1984-2017

Kuntavaalit lähestyvät, mutta miten kävi kuntavaaleissa Espoossa vuonna 2017? Tässä bloggauksessa käyn läpi myös puolueiden valtuutettujen määrää alkaen vuodesta 1984.
Espoon kulttuurilautakunnan ylimääräinen kokous 13.4.2021: Selvitys Viherlaakson kirjaston tilaneuvotteluista

Huomenna on kulttuurilautakunnan kokous, ainoana aiheena tilannekatsaus Viherlaakson kirjaston tilaneuvotteluihin. Olen odottanut tuleeko liitettä verkkoon, joten en ole blogannut tästä aiemmin. Sellaista ei enää luultavasti tule, vaan selvitys saadaan kokouksessa. Kuvassa on Kavallinmäki 15 kiinteistö, johon kirjastoa ehdotetaan siirrettäväksi.
Espon kulttuurilautakunta 30.3.2021: Viherlaakson kirjastoa ehdotetaankin pienempiin tiloihin!
Kulttuurilautakunnan seuraava ja vuoden ensimmäinen kokous on ohjelmassa tulevana tiistaina 30.3. Tästä esityslistaan kaupungin sivuille. Merkittävin asia on Viherlaakson kirjaston tilaratkaisu.
Espoon kulttuurilautakunta 9.2.2021: Viherlaakson kirjastolle löytyi uudet tilat!

Kulttuurilautakunnan seuraava ja vuoden ensimmäinen kokous on ohjelmassa tulevana tiistaina 9.2.. Esityslista löytyy myös verkosta. Isoin ja kiinnostavin asia ovat Viherlaakson kirjaston uudet tilat. Kuvassa kyseinen kiinteistö kymmenen vuotta sitten, silloin kun tiloissa toimi kirpputori.
Sivut
- « ensimmäinen
- ‹ edellinen
- …
- 8
- 9
- 10
- 11
- 12
- 13
- 14
- 15
- 16
- …
- seuraava ›
- viimeinen »
