tasa-arvo ja demokratia

Kuinka paljon vaihtoehtoja kaupunki voi tarjota?

Vietin viikolla kaksi päivää Oulussa Sairaalapäivillä. Kaunis kaupunki ei ollut kauneimmillaan marraskuun tihkusateessa. Sairaalapäivillä paneuduttiin erikoissairaanhoidon ongelmiin ja tulevaisuuteen. Mieleenpainuvin puheenvuoro oli kuitenkin filosofinen pohdinta kunnallisten palveluiden luonteesta.

Kiitos luottamuksesta!

Sain eilisissä kunnallisvaaleissa 198 ääntä. Se on runsaat 80 enemmän kuin viime kunnallisvaaleissa neljä vuotta sitten. Kiitos.

Vihreillä meni hyvin niin Espoossa kuin maanlaajuisestikin. 11 valtuutetulla olemme Espoon toiseksi suurin valtuustoryhmä. Lisäystä tuli kahden valtuustopaikan verran. Onneksi olkoon valtuutetuillemme!

Ja sinä syksynä kaikista tuli vihreitä...

Viime viikkoina Vihreät ehdokkaat ovat jalkautuneet kaduille ja toreille, olemme näkyneet eri puolilla pääkaupunkiseutua niin aamulla kuin illalla. Henki on hyvä ja tavoitteet ovat kohdillaan. Mutta Vihreiden lisäksi pääkaupunkiseutu on pullollaan itseään vihreiksi kutsuvia tai vihreiksi tekeytyviä.

Vanhemmuutta ja opiskelua vaikea yhdistää

(Helsingin Sanomat 13.8.2008)

Muun muassa sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä on huolissaan alhaisesta syntyvyydestä ja kehoittaa nuoria tekemään lapsia jo opiskelun aikana. Keskusteluun on noussut opiskelevien vanhempien merkittävin ongelma, rahan puute. Taloudellisen tuen lisäksi opiskelevat vanhemmat kaipaisivat kuitenkin myös byrokratian siloittamista.

Vanhemmuuden ja opiskelun yhdistäminen vaatii myös yhteiskunnan tukea

On se kivaa että olen jo kolmenkympin toisella puolella. Kaksikymppisiin ja sitä ikää lähestyvien harteille kun yhteiskunnan suunnalta asetellaan melkoisia paineita. Nuorten pitäisi valmistua nopeasti, työllistyä heti ja tehdä siinä samassa mahdollisimman monta lasta. Tämä tietysti tilanteessa, jossa yhteiskunnan tukea voisi vaikka vähentää tai ainakin niiden myöntämistä tiukentaa.

Muun muassa sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä (kesk.) on huolissaan alhaisesta syntyvyydestä. Ei siinä mitään, saahan sitä olla huolissaan. Yleisen patistelun sijaan sitä kuitenkin toivoisi konkreettista tukea - sekä rahaa että hallinnon aiheuttamien ongelmien purkamista.

"Sähköpostiurkintalaki" on käänteinen älykkyystesti!

Eduskunta suunnittelee uutta lakia, jonka perusteella työnantaja saisi tarkkailla työntekijöiden sähköpostiliikennettä. Posteja ei saisi avata, mutta tiedot saisi kerätä siitä minkäkokoista postia lähtee ja kenelle. Jo etukäteen on ilmeistä että laista ei ole mitään hyötyä. Mutta kyseessä taitaakin olla käänteinen älykkyystesti - tyhmyystesti!

21 suomalaista kunniamurhaa vuodessa

Viime vuonna 21 suomalaista naista kuoli oman kumppaninsa surmaamana. Luvut ovat vuosi vuodelta samalla tasolla. Ruosalaisnaisia kuolee vastaavalla tavalla puolet vähemmän.

Kunniamurhista puhutaan ikään kuin asia koskisi vain maahanmuuttajia. Myös suomalaiset miehet surmaavat "kunniansa" takia puolisojaan siinä missä muualta muuttaneetkin.

Kermankuoriminen kuriin

Espoon vihreiden tämäniltaisessa tilaisuudessa käsiteltiin kunta- ja palvelurakennehanketta ja pääkaupunkiseutua. Keskustelua oli pohjustamassa Osmo Soininvaara. Pidän Soininvaaran tyylistä: hän sanoo suoraan mitä ajattelee, ei pakene kiertoilmaisuiden taakse ja osaa puhua hauskasti.

Häirintään tulee puuttua - myös eduskunnassa

Viime viikon puheenaihe on ollut seksuaalinen häirintä eduskunnassa. Itse en asiasta yllättynyt, kun tuntee eduskunta-avustajia niin kyllä sitä kuulee mitä kaikkea sitä ehdotellaan. Oikeastaan oli hieman sääli kun keskustelu kääntyi naiskansanedustajien ahdisteluun. Se on vain jäävuoren huippu.

Perheväkivallan jälkiä sinunkin kylpyhuoneesi ovessa

Fiksu tuttava yllätti. Näytti kylpyhuoneen ovessa olevaa paikkausjälkeä. Se on noin polven korkeudella, oven ulkopuolella. Sanoi että hyvin useassa asunnoissa on tässä kohtaa paikattu ovea. Olin häkeltynyt. Miksi ihmeessä? Vastaus oli valitettavan yksinkertainen.

Stasi-arkistot auki

Suomessa tuntuu aina olevan hankalaa suhtautua menneeseen, jos siellä on mitään ikävää odottamassa. Stasi-arkistoista väännetään kättä, iltapäivälehdet spekuloivat tietolähteiden nimillä ja vuosikymmenien takaisilla teoilla. Entä jos arkistot vaan avattaisiin tyystin tai tutkijaporukalle? Lopulta voitaisiin keskittyä tärkeämpiin asioihin.

Pääministerin rakastaja

Pääministeri Matti Vanhanen on joutunut melkoiseen pyöritykseen naiskuvioidensa myötä. Missään vaiheessa ei ole kyseenalaistettu Vanhasen kykyä hoitaa pääministeriyttä. Ihan oikein, mitäs tekemistä ihmissuhteilla on työn hoitamisen kannalta? Kukapa nyt ei olisi ollut joskus ihmissuhderintamalla vähän ulalla.

Aika äänestää

Teltoilla ja toreilla on näkynyt että monet ovat jo äänestäneet. Toisaalta viime päivinä ainakin minä olen päässyt keskustelemaan jopa aiempaa enemmän. Kai viimeisetkin alkavat syttyä vaalitunnelmaan.

Hienointa toritapaamisissa on se että pääse keskustelemaan myös tyystin eri tavalla ajattelevien kanssa. Eilen keskustelin tovin erään naisen kanssa, joka ei uskonnollisista syistä äänestä lainkaan. Keskusteltiin muutama minuutti, ja lopulta ymmärsin taustalla olevan idean.

Linjan 19 pysäkit esteettömiksi

(Keski-Espoon Sanomat 1/2007)

Espoon keskuksen ja Tapiolan väliä liikennöivä bussilinja 19 on valittu toiseksi valtakunnalliseksi esteettömän liikennöinnin kokeilulinjaksi. Toinen linja liikennöi Tampereella. Hankkeen myötä reitin keskeiset pysäkit korotetaan ja muutetaan esteettömiksi.

Espoon kaupungin esteettömyysasiamies Jaana Länkelin kertoo että linja 19 valittiin, koska se yhdistää Espoon kaksi merkittävää keskusta, ja linja kulkee Puolarmetsän sairaalan editse. Asiaan vaikutti myös se, että linjaa 19 liikennöidään matalalattiaisilla busseilla.

Hallitukseen vai ei?

Vaalien alla spekuloidaan vaalituloksien lisäksi hallituksen kokoonpanolla. Vaihtoehtoja riittää. Hallituksen rungon muodostaa kaksi puoluetta kolmesta suurimmasta, sdp:stä, keskustasta tai kokoomuksesta. Tämän lisäksi kolmesta seuraavaksi suurimmasta puolueesta on mukana yksi tai kaksi. Näitä puolueita ovat vihreät, vasemmistoliitto ja rkp.

Potilaan oikeudet ja terveydenhuollon tietokannat

Helsingin Sanomat uutisoi potilastietojen siirtymisestä vakuutusyhtiöille. Ongelma on todellinen, ja hankala. Perusidea on, että vakuutusyhtiöt toivovat mahdollisimman kattavia potilastietoja hoidettavasta potilaasta.

Itsenäisyydestä ja mielipiteenvapaudesta

Monien tuttavieni vanhemmat tai isovanhemmat ovat olleet sotimassa. Itse olen sitä sukupolvea, jonka isoisät olivat liian nuoria rintamalle. Toinen ukeistani tosin oli jatkosodan viime viikkojen täydennysmiehiä.

Verkossa kehitetään Espoon keskusta

(Keski-Espoon Sanomat 3/2006)

Torstaina 5.10. avattiin virallisesti Espoon keskuksen kehittämisfoorumi, internetissä toimiva verkkosivusto. Julkistamistilaisuus oli Kuninkaantien lukion auditoriossa, jossa Kehittämisfoorumia esiteltiin paikalla olleille asukkaille, yhdistysten ja kaupungin edustajille sekä muille alueellisille toimijoille. Kehittämisfoorumi löytyy osoitteesta www.espoonkeskus.fi.

Sivut

Rajaa sisältöä

Esim. 11.2023